Beskrivning av objektet
ELEGANTTI, ISOLLE AKTIIVISELLE PERHEELLE SOPIVA VUONNA 2007 LOPPUKATSELMOITU JA 2023 KUNTOTARKASTETTU KIVITALO OMALLA 757M2:N TONTILLA HYVIEN KULKUYHTEYKSIEN JA PALVELUIDEN LÄHEISYYDESSÄ. TONTTI RAJOITTUU VEHREÄÄN PIKKALANPUISTOON. NOIN KILOMETRIN KÄVELYETÄISYYS LAAJALAHDEN JA RUUSUTORPAN KOULUISTA. MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄSTÄ HANKITTU TARJOUS, JONKA SEURAAVA OMISTAJA VOI HALUTESSAAN TOTEUTTAA OMALLA KUSTANNUKSELLAAN. Tämän tyylikkään talon asuintilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Suurista ikkuinoista tuleva luonnonvalo tekee talosta ympärivuotisesti viihtyisän. Tilat ja valoisuus mahdollistavat isonkin perheen viihtymisen, harrastamisen ja etätyöskentelyn kotona. Tässä kodissa voitte viettää perheenne hienoimmatkin juhlat ison vierasmäärän kanssa. Talon olohuone on ainutlaatuisen hienostunut. Sen korkeus on enimmillään yli kuusi metriä. Ikkunapinta-alassa ei ole säästelty ja lattia on veneenrakennuksessakin käytettyä arvokasta kestävää Iroko-puulajista valmistettua leveälankkuista parkettia. Olohuoneesta on käynti katetulle aurinkoterassille. Terassin jatkeena on eteläsuuntaan sijoittuva suuri suojaisa nurmikkoalue, joka on valmis sellaisenaan jalkapallon pelailuun. Vaihtoehtoisesti voit loihtia pihaan puutarhakeitaasi hedelmäpuineen, kasvimaineen ja kukkaistutuksineen. Olohuoneen vieressä on keittiö ja ruokailutila. Valkoisessa raikkaassa keittiössä on runsaasti työskentely- ja säilytystilaa. Näyttävät työtasot ovat paksua mattamustaa kivimateriaalia. Alakerran Master Bedroom sijaitsee olohuoneen vieressä lasipariovien takana. Huone voi toimia myös kirjasto- tai toimistohuoneena. Kodinhoitohuone on suunniteltu arkielämän käytännön tarpeet huomioon ottaen ja sinne pääsee suoraan ulkoa. Voit pestä kuraisen koirasi tai perheenjäsenesi kodinhoitohuoneen kurakaukalossa. Sauna ja kylpyhuone sijaitsevat kodinhoitohuoneen vieressä. Kylpyhuoneessa on tilaa poreammeen asennukselle. Alakerrassa on lisäksi erillis-wc sekä tuulikaapin yhteydessä vaatehuone. Yläkerrassa on kolme reilun kokoista makuuhuonetta, joissa hyvin vaatesäilyltystilaa ja ikkunat kaikissa kahteen ilmansuuntaan. Master Bedroomista on lisäksi käynti parvekkeelle, jossa voit nauttia illan viimeisistä ja aamun ensimmäisistä hetkistä kaunista ympäristöä katsellen. Makuuhuoneiden vieressä on talon toinen kylpyhuone-wc. Talon yhteydessä on autokatos ja ulkoautopaikka. Autokatoksesta on käynti varastoon/tekniseen tilaan. Viherpihan puolella on leikkimökki ja varastokoppi. Tervetuloa tutustumaan tähän tasokkaaseen kotiin, jossa on tilaa toteuttaa perheenne unelmia! Mikäli oma asuntonne on vielä myymättä, saatte minulta veloituksetta arvion sen myyntihinnasta ja -ajasta. Leena Ollila Myyntipäällikkö, Osakas, Kiinteistönvälittäjä, LKV, DI Puh. 050 3838 767 leena.ollila@spkoti.fi Sp-Koti | CMH-Koti Oy LKV Töölönkatu 16, 00100 Helsinki Westendintie 1, 02160 Espoo Hirsalantie 11, 02420 Kirkkonummi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 20588594
- Läge
- Salmintie 9, 02600 Espoo
- Typ
- omakotitalo
- Lägenhetsbeskrivning
- oh+4mh+k+rt+khh+s+2kph/wc+wc+vh+tk+var+ak+terassi
- Antal rum
- 5 Rum
- Boendeytans areal
- 150.3 m²
- Övriga utrymmen
- 6.8 m²
- Total areal
- 157.1 m²
- Ytterligare information om ytan
- Asuintilojen pinta-alaksi on kirjattu tässä yhteydessä rakennusvalvonnan leimaamaan asemakaavalupakuvan mukainen huoneistoala 150,3m2. Vastaavasti varasto on saman lupakuvan mukaan 6,8m2 ja talon kokonaisala 194m2. Edellä mainitut pinta-alat saattavat tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Rakennusten todelliset pinta-alat voivat siten olla myynti-ilmoituksessa mainittuja pinta-aloja merkittävästi pienempiä tai suurempia. Asuntokaupan hinta ei ole pinta-alaperusteinen. Kohteen pinta-aloja ei ole tarkastusmitattu.
- Antal våningar
- 1-2
- Antal boendevåningar
- 2
- År av konstruktion
- 2007
- Färdigställandeår
- 2005
- Blir ledigt
- muu ehto
- Ytterligare information om när bostaden blir ledig
- 31.10.2023 mennessä tai sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
- Skuldfritt pris
- 890 000,00 €
- Säljande pris
- 890 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 5 921,49 €/m²
- Mer information om avgifter
- SÄHKÖNKULUTUS Kokonaissähkönkulutus vuonna 2022 oli 28054kWh sisältäen lämmityksen, käyttösähkön ja sähköauton latauksen. Sähköautona latauksen osuus oli 6/2022 alkaen n. 2400kWh. Kokonaissähkönkulutuksen hinta vuonna 2022 oli noin 3807€/vuosi eli noin 317€/kk. VEDENKULUTUS Vedenkulutuksen määrä vuonna 2022 oli noin 130m3 ja sen hinta oli noin 454€/vuosi eli noin 38€/kk. PUHTAANAPITO Sekajätteen (240L, 1krt/vko) kustannus oli noin 129€/vuosi eli noin 11€/kk. KIINTEISTÖVERO Kiinteistöveron määrä vuonna 2023 on 959,98€. Esitetyt kulutusmäärät perustuvat nykykäytäntöön ja voivat siten olla pienempiä tai suurempia riippuen mm. asukasmäärästä, asumistottumuksista, palvelun tarjoajasta ja sähköauton latauksesta.
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, kuntotarkastus tehty, antenni
- Energiklass
- D2018
- Ytterligare energiklassinformation
- Energiatodistus laadittu 20.4.2023
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- sähkö
- Eldstad
- muu
- Övrig beskrivning av eldstaden
- Takkavaraus tehty alapohjarakenteisiin. Hormia ei ole valmiina.
- Ventilation
- koneellinen tulo, koneellinen poisto, lämmön talteenotto
- Vattenledning
- kunnan
- Avlopp
- kunnan
- Utförda renoveringar
- 04/2023 Vesikatteen pinnalta poistettu sammalkasvustoja Noin 2018 Kodinhoitohuoneen oven lukkorunko uusittu Noin 2017 Silikonisaumauksia uusittu Noin 2016 Ilmanvaihtojerestelmä puhdistettu Noin 2010-luvun alku: Keittön pesualtaan hanassa havaittiin vesivuoto. Alapohjan betonilaatta kuivattiin ja lattiapinnoite uusittiin korjaustoimenpiteenä. Noin 2010 Yläkerran makuuhuoneiden ikkunoiden tiivisteitä uusittu. Noin 2006/2007 Vesikatteen lumiesteiden asennukset uusittu Edellä mainittujen töiden lisäksi ilmanvaihtokoneen suodattimet uusittu noin 10 kk:n välein.
- Övriga uppgifter av betydelse för köpet
- Pihan leikkimökki ja varasto sisältyvät kauppaan.
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- kivi
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Tiili
- Beskrivning av vardagsrummet
- Olohuone: Seinät maalattu ja lattia parkettia. Käynti katetulle terassille. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Beskrivning av köket
- Keittiö: Induktioliesi, liesituuletin, jääkaappi, pakastin, mikroaaltouuni, erillisuuni, välitilaikkuna, seinät maalattu ja lattia parkettia. Runsaasti kaappi- ja laatikkotilaa. Paksu kivitaso. Vesikiertoinen lattialämmitys. Ruokailutila: Seinät maalattu ja lattia parkettia. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Beskrivning av sovrummet
- M1 (alakerran Master Bedroom): Seinät maalattu ja lattia parkettia. Vesikiertoinen lattialämmitys. M2: (yläkerran Master Bedroom): Liukuovikomeroita, seinät maalattu ja lattia parkettia. Vesikiertoinen lattialämmitys. M3: Vaatekomeroita, seinät maalattu ja lattia parkettia. Vesikiertoinen lattialämmitys. Mh4: Vaatekomeroita, seinät maalattu ja lattia parkettia. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Antal sovrum
- 4
- Beskrivning av badrummet
- Alakerran kph: Suihku, wc-istuin, ikkuna, seinät kaakelia ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys. Yläkerran kph: Suihkukaappi, peili, korkea kylpyhuonekomero, lavuaari, lavuaarikaapisto, wc-istuin, seinät kaakelia ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Beskrivning av toaletten
- Erillis-wc: Lavuaari, lavuaarikaappi, peili, seinät kaakelia ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Beskrivning av bastun
- Sauna: Sähkökiuas, ikkuna, seinät paneelia ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Beskrivning av grovköket
- Khh: Pesukoneliitäntä, paikka pesutornille, terästaso lavuaarilla, laminaattitaso, kurakaukalo ja -suihku, työtasoa, komeroita ja laatikoita. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Övriga lokaler
- Vaatehuone: Hyllyjä ja tankoja, seinät maalattu ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys. Tuulikaappi: Käynti vaatehuoneeseen, seinät maalattu ja lattia laattaa. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Säleverhot, keskuspölynimuri ja varashälytinjärjestelmä.
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 757 m²
- Tontin tehokkuusluku
- 0.2
- Rasitteet
- Tällä myynnissä olevalla kiinteistöllä 49-51-179-10 on käyttöoikeus kiinteistölle 49-51-179-11 kiinteistön karttatulosteeseen merkityn pihatien osalta.
- Tomtens byggnadsrätt
- Espoon kaupunki puh. 09-81621
- Typ av tomt
- Tasamaatontti
- Fastighetsnummer
- 49-51-179-10
- Ägande av tomten
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Planläggningsuppgifter om tomten
Espoon kaupunki puh. 09-81621
Tjänster och trafikförbindelser
- Tjänster
- Leppävaaran Sellon ja Tapiolan Ainoan kauppakeskuspalvelut nopean etäisyyden päässä.
- Transporter
- Erinomaiset liikenneyhteydet lähietäisyydellä. Tulevan Raide-Jokerin pysäkki kävelyetäisyydellä. Kattava pyörätieverkosto.
- Skolor
- Laajalahden koulu (mittava remontti- ja laajennushanke on arvioitu valmistuvan syksyksi 2023. Ruusutorpan koulu. Nopea yhteys Munkkivuoren ja Munkkiniemen suomen-, ruotsin- ja ranskankielisiin kouluihin.
- Daghem
- Alueella ja alueen läheisyydessä useita päiväkoteja

Leena Ollila
Försäljningschef, fastighetsmäklare AFM, DI, delägare
Sp-Koti | CMH-Koti Oy, 2591421-2
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
Andra objekt

Gyldenintie 12
450 000 €
70 m²
Suomi Helsinki Lauttasaari
kerrostalo 1952 Oh+2mh+k+kph+eteinen+parveke

Kaskenpolttajankuja 1
336 000 €
77.5 m²
Suomi Espoo Latokaski
paritalo 1997 oh+rt+k+2mh+khh+kph+s+wc+n.30m2 lämmin ullakko