Beskrivning av objektet
Nyt on myynnissä tilava koti upealta paikalta aivan Tuusulanjärven sekä Järvenpään keskustan palveluiden läheisyydestä. Pohjaratkaisu kulkee toimivasti läpi talon tarjoten asukkaille näkymät kahteen ilmansuuntaan. Kaikki kodin kolme makuuhuonetta on reilun kokoisia. Keittiö on oma tila ja sen yhteyteen sopii hyvin 4 hengen ruokailuryhmä. Olohuone mahdollistaa pinta-alansa puolesta isomman ruokailuryhmän sijoittamisen tarvittaessa myös sinne. Lasitettu parveke antaa mukavasti lisätilaa ja siltä avautuu näkymä taloyhtiön vehreälle sisäpihalle. Kylpyhuone on remontoitu yhtiön vesijohtosaneerauksen aikoihin ja on edelleen täysin käyttökelpoinen ja siisti. Tästä asunnosta löytyy lisäksi se haluttu varuste kerrostalokotiin, eli ilmalämpöpumppu. As. Oy Kansakoulunkadun haka on 44 asuinhuoneiston taloyhtiö. Yhtiö on valmistunut omalle tontille vuonna 1980. Korjaushistoria tällä hyvin hoidetulla taloyhtiöllä on upeaa luettavaa. Esimerkiksi Ikkunat, käyttövesijohdot, parvekelinjat, vesikatto, lämmönsiirrin ja julkisivut on korjattu/uusittu. Tulevaisuus on moniin vastaavan ikäluokan taloihin nähden siis turvallinen ja huoleton. Esittelyt toteutamme yksityisesti. Varaa siis oma esittelysi suoraan välittäjältä joustavasti. Tämänkin monipuolisen kaupunkikodin myyntiä hoitaa: Janne Toivonen (LKV, LVV, KiAT, Yhteistyöyrittäjä), P. 044 533 6387, E-mail: janne.toivonen@spkoti.fi tai Facebook: Janne Toivonen LKV
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 21510369
- Läge
- Kansakoulunkatu 2-10, 04400 Järvenpää
- Typ
- kerrostalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 4h+k
- Antal rum
- 4 Rum
- Boendeytans areal
- 91.5 m²
- Total areal
- 91.5 m²
- Antal våningar
- 2
- Antal boendevåningar
- 3
- År av konstruktion
- 1980
- Färdigställandeår
- 1980
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
- Skuldfritt pris
- 187 000,00 €
- Säljande pris
- 175 315,44 €
- Pris per kvadratmeter
- 2 043,72 €/m²
- Bolagsvederlag
- 468,80 €/kk
- Finansieringsvederlag
- 66,20 €/kk
- Skötselvederlag
- 402,60 €/kk
- Parkeringsavgift
- 7,00 €/kk
- Vattenavgift
- 18,00 € / hlö / kk
- Typ av vattenavgift
- henkilöluvun mukaan
- Bastuavgift
- 6,00 €/kk
Ytterligare information om bostaden
- Typ av balkong
- lasitettu
- Balkongens väderstreck
- lounas
- I bostaden ingår
- parveke
- Mer information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, irralliset kaapit, ilmalämpöpumppu
- Ytterligare energiklassinformation
- Energiatodistus mennyt vanhaksi ja uusi tilattu.
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- kaukolämpö
- Utförda renoveringar
- Keittiöremontti arviolta 2008. Kylpyhuoneremontti arviolta 2008. Ilmalämpöpumppu asennettu vuonna 2022. Laminaattilattiat, listat ja väliovet uusittu vuonna 2022.
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- elementti, betoni
- Taktyp
- Tasakatto
- Takmaterial
- Bitumikermi
- Vardagsrumsgolv
- laminaatti
- Vardagsrumsväggar
- tapetti
- Köksnivåer
- laminaatti
- Köksgolv
- laminaatti
- Köksväggar
- maalattu
- Köksutrustning
- mikroaaltouuni, astianpesukone, kiinteät valaisimet
- Spis
- keraaminen
- Kylskåp och frys
- jää/viileäkaappi
- Antal sovrum
- 3
- Sovrumsgolv
- laminaatti
- Sovrumsvägg
- maalattu, tapetti
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- suihkukaappi, pesukoneliitäntä, wc-istuin, peilikaappi, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto
- Toalettgolv
- muovi
- Toalettväggar
- kaakeli, maalattu
- Toalettutrustning
- bidee-suihku
- Antal toaletter
- 1
- Beskrivning av övriga förvaringsutrymmen
- kellarikomero, kylmäkellarikomero
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 6856 m²
- Ägande av tomten
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
Husbolag
- Husbolagets namn
- As. Oy Kansakoulunkadun Haka
- Disponentens kontaktuppgifter
- Ennio Zuccaro JPV-Isännöinti Oy P. 0500 559 918 ennio@jpvi.fi
- Underhåll
- huoltoyhtiö
- Till husbolaget hör
- sauna, talopesula, mankeli, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja
- Husbolagets bilplatser
- Parkkipaikkoja: 44
- Utförda renoveringar
- 2000 Vesijohtojen pystylinjojen uusiminen B- ja D-rappujen asunnoissa 2000 Salaojakorjaus A-B-talon kolmella sivulla 2001 Salaojien korjaus C-talon päädyssä ja 2-sivulla sekä D-E-talon kolmella sivulla 2003 D-rapussa uusittiin pystylinjat 2004 Saunojen peruskorjaus 2004 Antenniverkon kunnostus digikelpoiseksi 2004 Aidat kunnostettu 2005 Lukitus exec-avaimelle 2005 Vesikattojen uusiminen 2006–2007 Vesijohtojen uusiminen 2009 Ikkunapuitteiden lahosuojaus 2010 Ilmanvaihdon palotekninen puhdistus ja säätö sekä korvausilmaventtiilien asennus 2010 Lämmönsiirtimen uusiminen 2011 Jätehuoneen verkottaminen ja muuttaminen lukittavaksi 2011 A-rapun saunan kosteusvauriokorjaus 2011 Kylmäkellarista paikattiin vanha kattovaurio 2012 Paikkausasvaltointi 2013 Parvekelinjojen maalauskunnostus 2014 Elysator Trio 25 – vedensuodatinjärjestelmän asentaminen 2014 Kylpyhuoneiden kuntoarvio 2015 Porraskäytävien akustiikkalevyjen uusiminen ja seinien maalaus 2015 Autopaikkojen kellojen ja tolppien uusinta, asvaltin paikkaus, paikkamerkinnät 2015 Viemärit, kuvaus ja huuhtelu 2015 Pesutupalaitteiden uusiminen 2015 Antenniverkoston päivitys HD-valmiuteen 2016 Kuntoarvio 2017 Julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus 2017 Pihakalusteiden huoltomaalaus 2017 Ikkunoiden ja lukituksien ja käyntien korjaus 2018 Puiden kaato piha-alueelta 2018 Lipputanko uusittu 2021 Julkisivu ikkunoineen ja ovineen uusittu
- Kommande renoveringar
- 2023 IV-koneet uusiminen. IV-kanavien puhdistukset, ilmamäärien säädöt ja korvausilmaventtiilien suodattimien vaihdot. 2025 Lämmitysjärjestelmä. Lämmityksen perussäätö ja patteriventtiilien uusiminen. 2024 Piha- ja paikoitusalue. Asfaltointi ja salaojat. 2024–2025 Saunaosastot kunnostus. 2025–2026 Lukitus uusiminen. 2025–2027 Porraskäytävät kunnostus. 2026–2028 Sähkösaneeraus.

Janne Toivonen
Fastighetsmäklare AFM, KiAT, samarbetsföretagare
Sp-Koti | Janne Toivonen LKV Oy, 3106722-4
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
Andra objekt

Vasamakatu 1
124 000 €
61 m²
Suomi Kerava Kaleva
kerrostalo 1980 2h+k

Hakamäki 1
348 000 €
62 m²
Suomi Espoo Tapiola
kerrostalo 1963 2-3h+k