Beskrivning av objektet
Ainutlaatuiset yhteensä noin1,6 hehtaarin rantakiinteistöt sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla, etelän suuntaan, kauniin ja puhtaan Rautaveden ja Kuloveden vesistössä. Tämä loivasti kohoava rinteinen tontti omaa rantaviivaa etelän aurinkoisella puolella yhteensä noin 280 metriä. Ranta on osin kallioista, loivaa rinnettä sekä tasamaata rajoittuen vuolteen, joen ja järven rantaan. Rannassa on kalliota, puita, pensaita, mäntyjä, omenapuita, visakoivuja ja katajia. Alueelle on rakennuslupaa noin 450 m2 omakotitalon rakentamiseen. Rakennuspaikka on tasainen, josta näkymä virtaavaan vesistöön. Rakennuspaikalla on kunnan vesi-, viemäri-, sähkö-ja valokuituliittymät. Kaikki vesijättömaat on lunastettu. Tontilla sijaitseva pääkiinteistö myydään purkukuntoisena, muut rakennukset ovat käyttökuntoisia. Kiinteistöt sijaitsevat lähellä Ellivuoren matkailukeskusta, Lakeside Golfia sekä Kärppälän ratsutilaa. Rautavesi on yksi Suomen parhaista vesistöistä, jonka voimakkaasti virtaavat vuolteet ovat mielenkiintoisia kalastuspaikkoja. Myllyvuolteen rantaan on noin 150 metriä. Myllyvuolle on alueena yksi kuuluisimmista Pirkanmaan kalastuspaikoista. Kuhan ja ahvenen kalastuksen lomassa vieheeseen voi napata myös Pirkanmaan maakuntakala, kirkaskylkinen toutain. Alueen monpuolinen luonto tarjoaa kokonaisuudessaan virikkeitä niin vakituiseen asumiseen kuin lomaa viettävälle upeissa maisemissa sisävesireitin varrella. Etäisyys Tampereelle on noin 45 kilometriä. Kuloveden ja Rautaveden yhtymäkohdassa vuolteiden virtaaminen on runsaampaa ja on mahdollista, että sen tuottamasta energiasta voisi tuottaa sähköä vesivoimalla. Pienvesivoimalaitoksen rakentamista Myllyvuolteen rantaan on selvitetty siten, että se ei aiheuta padotusta virrasta eikä se aiheuta haittaa vesiliikenteelle tai muutoin ympäristölle. Myllyvuolle ei kuulu koskiensuojelulain piiriin. Etelän puoli mahdollistaa myös aurinkoenergian hyödyntämisen. Rautaveden ranta-alueet kuuluvat maan vanhimpiin asutusalueisiin. Alue on yksi Suomen kansallismaisemista ja Rautaveden rannoilla voi kohdata sekä metsien jylhyyttä että keskiaikaisia kirkkoja. Tämä kohde on ainutlaatuinen ja vastaavia on harvoin myynnissä! Ota yhteyttä, sovi kohteeseen tutustumisesta etukäteen ja tule ihastumaan kohteeseen paikan päälle! Myös vaihtomahdollisuus! Myynti ja esittelyt: Kristiina Noppari Kiinteistönvälittäjä, LKV, MAT Sisustussuunnittelija p. 040 172 7803 kristiina.noppari@spkoti.fi Sanna Syyskallio LKV, KiAt, Yrittäjä 0400 413 405 Sp-Koti Sastamala sanna@spkoti.fi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 21517811
- Läge
- Takonranta 39, 38140 Sastamala
- Typ
- omakotitalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 2 h + k + s
- Antal rum
- 2 Rum
- Boendeytans areal
- 60 m²
- Övriga utrymmen
- 100 m²
- Total areal
- 160 m²
- Ytterligare information om ytan
- Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja se saattaa erota nykystandardien mukaisesta mittaustavasta. Ulkorakennuksia on yhteensä 6kpl.
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
- Skuldfritt pris
- 980 000,00 €
- Säljande pris
- 980 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 16 333,33 €/m²
- Fastighetsskatt
- 393 €
- Mer information om avgifter
- Sähkönkulutus noin 15000 kwh/vuosi yhden henkilön kulutuksella mitattuna. Vesi- ja jätevesimaksu Loimi-Hämeen Jätehuolto perusmaksu 20 euroa/vuosi. Tiemaksu noin 100 euroa/vuosi.
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, tie perille, kaapeli-tv, sähköliittymä siirtyy, tien käyttöön liittyvä oikeus
- Ytterligare energiklassinformation
- Toimitetaan myöhemmin.
- Allmänt skick
- tyydyttävä
- Mer information om skick
- Kohteessa on vuonna 1962 rakennettu noin 60 m2:n peruskorjattava omakotitalo.
- Värmesystem
- puu, sähkö
- Ventilation
- painovoimainen
- Vattenledning
- kunnan
- Avlopp
- kunnan
- Anslutningar som övergår
- Valokuitu, vesi
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Huopakatto
- Typ av bastuugn
- puukiuas
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 1,579 ha
- Byggnader
- saunarakennus, muita rakennuksia, autokatos, puuliiteri, varasto
- Tomtens byggnadsrätt
- Sastamalan kaupunki
- Tomtens byggnadsrättsyta
- 450 m²
- Typ av tomt
- Rantatontti
- Fastighetsnummer
- 790-422-6-58, 790-422-6-61
- Fastighetens namn
- Pirttivuolle, Peltovuolle
- Ägande av tomten
- oma
- Lisätietoja tontista
- 790-442-6-58 Pirttivuolle 1,0110 ha 790-422-6-61 Peltovuolle 0,5680 ha
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava
- Planläggningsuppgifter om tomten
Sastamalan kaupunki
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Kiinteistöllä on lisäksi varastotilaa, autokatos, kaksi rakoliiteriä sekä veistetty vanha hirsihuvila, joka rakennettu vuonna 1954. Rakennuksen pinta-ala n. 100 m2, sen on suunnitellut arkkitehti Heimo Kautonen. Rakennus on peruskorjattava.
- Ranta
- ranta, oma ranta, omaa rantaviivaa, oikeus vesialueisiin
Rannan tyyppi: Muu
Rautavesi ja Kulovesi
Rautaveden ja Kuloveden vesistöjen yhtymäkohta, rantaviiva n. 280 m

Kristiina Noppari
Fastighetsmäklare AFM, inredningsarkitekt
Sp-Koti | Kiinteistönvälitys KotiElo Oy LKV, 2974035-2
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
Andra objekt

Seppäläntie 14
87 000 €
96 m²
Suomi Sastamala Keikyä
omakotitalo 1944 5h+k+wc/suihku+2xvh

Murtoonmaantie 455
79 000 €
115 m²
Suomi Sastamala Kaltsila
omakotitalo 1946 4h+k+eteinen+ph+wc