Till innehållet

Vanha Tapanilantie 2

Helsinki, Tapaninvainio

kerrostalo 2015 , 2 h, k, kph

Byggd
2015
Ytarea
47 m²
Skuldfritt pris
199 000 €

Beskrivning av objektet

Viihtyisä kaksio loistavalla sijainnilla pientaloalueella Tapaninvainiossa. Pienkerrostalon yläkerran hyväpohjainen koti, jonka kauniit ristikkoikkunat suuntaavat taloyhtiön rauhalliselle ja kesän tullen vehreälle sisäpihalle. Avara avokeittiö/olohuone sekä mukavan kokoinen makuuhuone. Tilava kylpyhuone on remontoitu taloyhtiön saneerauksen yhteydessä. Erinomainen yhtiö todella poikkeaa edukseen. Kirkonkyläntien ja Vanhan Tapanilantien kulmauksessa oleva yhtiö koostuu kahdesta murretun keltaisesta rakennuksesta ja kauniista pihapiiristä. Pihalla on grillikatos kesäkokkailuun. Yhtiön rakennusten valmistumisvuodet ovat 1920- ja 1980-luvuilta ja ne on saneerattu vuonna 2015, jolloin myös asunto-osakeyhtiö on muodostettu. Yhtiöllä on oma tontti ja rakennukset lämpiävät kaukolämmöllä. Yhtiössä on saunaosasto uima-altaineen sekä talopesula ja ulkoiluvälinevarasto. Jokaisella on oma, lämmin varastotilansa. Toimivampia ympärivuorokautisia julkisen liikenteen yhteyksiä on vaikea löytää: 100 metrin päästä ulko-oveltasi kulkee linja 562 lentoasemalle ja Itäkeskukseen sekä useat bussit keskustaan, Tikkurilaan 561 ja 560 Vuosaareen ja Myyrmäkeen. Jos kulkuneuvosi on juna, hyppäät bussiin ja vaihdat hetken päästä Malmilla junaan. Omalla autolla pääset nopeasti Kehä ykköselle ja kolmoselle sekä Tuusulan, Lahden ja Hämeenlinnan väylille. Parin sadan metrin päässä kävelyetäisyydellä on lähikauppanasi iso S-Market. Ja bussilla käyt vaikka Jumbossa. Lähellä virtaavan Vantaanjoen kaunista ulkoilureittiä pitkin pyöräilet vaikka Pikkukoskelle uimaan tai lenkkeilet koiran kanssa Tuomarinkylän kartanon ja Haltialan pelloille. Tervetuloa - varaa esittelyaikasi! Anne Korkeakoski Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 934 1111 anne.korkeakoski@spkoti.fi

Grundläggande information

Destinationsnummer
21654219
Läge
Vanha Tapanilantie 2, 00780 Helsinki
Typ
kerrostalo
Ägandeform
oma
Lägenhetsbeskrivning
2 h, k, kph
Antal rum
2 Rum
Boendeytans areal
47 m²
Total areal
47 m²
Antal våningar
2
Antal boendevåningar
2
År av konstruktion
2015
Färdigställandeår
2015
Blir ledigt
muu ehto
Ytterligare information om när bostaden blir ledig
sopimuksen mukaan

Priser och kostnader

Hintatiedot

Säljande pris
199 000,00 €
Skuldfritt pris
199 000,00 €
Pris per kvadratmeter
4 234,04 €/m²

Vastikkeet

Skötselvederlag
329,00 €/kk
Yhtiövastike yhteensä
329,00 €/kk

Muut maksut

Vattenavgift
20,00 € / hlö / kk
Typ av vattenavgift
henkilöluvun mukaan
Bastuavgift
15,00 €/kk
Mer information om avgifter
Vastikeperuste on osake, 3,50 eur/osake/kk. Myytävän asunnon osakelukumäärä on 94 kpl. Vuoden 2024 talousarviossa vastike säilyy samalla tasolla koko vuoden. Vesimaksu on kulutusperusteinen. Ennakkona laskutetaan 20 eur/hlö/kk ja tasaus tehdään kerran vuodessa. Kylmä autopaikka 15 euroa/kk ja lämpötolppapaikka 20 euroa/kk. Hallituksella on valtuudet kantaa tai jättää kantamatta tarvittaessa kaksi ylimääräistä hoitovastiketta seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen ulottuvalla kaudella. Pesutuvan käyttö merkitään varauskirjaan ja laskutus takautuvasti käytön mukaan: puolipäivä 2,5 euroa ja koko päivä 5 euroa. Telian 100 Megan valokuitu otetaan käyttöön kesällä 2024 ja siitä veloitus ennakkotiedon mukaan 7,90 euroa/huoneisto/kk. As. Oy Helsingin Vanha Tapanilantie 2 yhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Huoneiston B 6 osakkeiden 1060-1153 osakeryhmätunnus on OHW2QDTPWEU9M877. Ostajan tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitokselta kahden kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Samalla ostajan on toimitettava paperinen osakekirja Maanmittauslaitokselle mitätöitäväksi. Mikäli edellä mainittu määräaika laiminlyödään, seuraa tästä hakemusmaksun korotus. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Varainsiirtovero 1,5 % velattomasta kauppahinnasta maksetaan kaupanteon yhteydessä.

Ytterligare information om bostaden

Mer information
valokuitu
I bostaden ingår
antenni
Mer information 2
sälekaihtimet/rullaverhot
Användning av förråd
kellarikomero myyjän käytössä
Energiklass
C2018
Allmänt skick
hyvä
Värmesystem
kaukolämpö
Utsikt
Taloyhtiön pihalle, ilmansuunta luoteeseen.

Utrymmen och material

Byggnads- och ytmaterial
elementti, betoni
Taktyp
Harjakatto
Takmaterial
Peltikate
Beskrivning av vardagsrummet
Olohuoneessa kiinteä kaapisto.
Vardagsrumsgolv
laminaatti
Vardagsrumsväggar
maalattu
Beskrivning av köket
Kaapistot harmaa/valkoinen. Varustus: Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi, erillisuuni, astianpesukone. Liesituulettimesta säädetään ilmanvaihtokonetta.
Beskrivning av sovrummet
Makuuhuoneessa kiinteä kaapisto.
Sovrumsgolv
laminaatti
Sovrumsvägg
maalattu
Beskrivning av badrummet
Wc, suihku, pesukoneliitäntä, allaskaappi ja peilikaappi. Ei lattialämmitystä.
Beskrivning av bastun
Saunaosastolla uima-allas.

Tomt och planläggning

Tomtens storlek
1436 m²
Ägande av tomten
oma
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Planläggningsuppgifter om bolagets tomt
www.kartta.hel.fi Helsingin kaupunki vaihde 09 310 1691

Husbolag

Husbolagets namn
As. Oy Helsingin Vanha Tapanilantie 2
Disponentens kontaktuppgifter
SKH-Isännöinti Oy Markku Kulomäki Beckerintie 8 00410 Helsinki 09 530 8860 asiakaspalvelu@skh.fi
Underhåll
huoltoyhtiö
Ytterligare information om underhållet
Kiinteistönhuolto MAK Oy Sompiontie 1, 00730 Helsinki 020 730 3300 asiakaspalvelu@mak.fi Siivousliike KTN-Kiinteistöpalvelut Oy
Till husbolaget hör
sauna, uima-allas, talopesula, urheiluvälinevarasto, Huoneistokohtaiset varastot
Husbolagets bilplatser
Parkkipaikkoja: 13
Uppgifter om husbolagets parkeringsplatser
Kylmä autopaikka vapautuu tämän asunnon myyjältä.
Utförda renoveringar
2023 Katon tarkastus. 2022 Parkkiruutujen maalaus. Sähköautolataukseen varautuminen. B-talon portaiden ja porrastasanteen uudelleenpinnoitus. Uima-altaan huolto ja pesu: tarkastushuolto, pumpun kunnon varmistus ja suodattimien vaihto. 2020 A-talon betoniportaiden kunnostus. 2018 Uima-allasosaston peruskorjaus ja uima-allastilan iv-koneen uusinta. 2016-17 Vuositarkastuksen takuukorjauksia. 2014-15 Kiinteistön saneeraus sisältäen julkisivujen, katon, LVIS-tekniikan ja huoneistojen peruskorjaukset. Peruskorjaus ei koskenut kiinteistön salaojituksia eikä sauna- ja uima-allasosastoa.
Kommande renoveringar
Kiinteistön korjaussuunnitelma 2025-2027: 2025 Jätevesi- ja sadevesiviemärien sekä salaojien kuvaus/huuhtelu. Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö. 2027 Kuntoarvio ja PTS. Laatoituksen uusinta uima-altaan ympäriltä, ajankohtaa ei ole määritelty.
Övrigt om husbolaget
Antennijärjestelmä yhteisantenni. Yhtiöön päätetty ottaa valokuituyhteys 100 M . Ilmanvaihtojärjestelmä huoneistokohtainen poisto.

Tjänster och trafikförbindelser

Tjänster
Kirkonkyläntien varrella pienen kävelymatkan päässä S-Market. Kadun toisella puolella R-Kioski ja pizzeria Pinetto. Terveysasema Kirkonkyläntien varrella. Malmilla Prisma, City-Market, Lidl, Tokmanni, kahviloita ja vaatekauppoja sekä kirjasto Malmi-talolla.
Transporter
Bussit Kirkonkyläntietä ja juna Malmilta. Linja 562 lentoasemalle ja Itäkeskukseen sekä useita busseja keskustaan. Tikkurilaan 561 ja 560 Vuosaareen ja Myyrmäkeen.

Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken

Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.

Be om låneoffert

Den information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.

Är du intresserad av detta objekt?

Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.

*” anger obligatoriska fält

JAG VILL BLI KONTAKTAD
Hidden
Hidden
Hidden
Detta fält används för valideringsändamål och ska lämnas oförändrat.

Andra objekt