Beskrivning av objektet
Viihtyisä koti ja kaunis pihapiiri Lauttakyläntien varrella Punkalaitumella. Pihapiirissä mm. marjapensaita, omena- ja luumupuita, karviaisia ja raparperia. Lisäksi kukkaistutuksia, pensaita, uljaat tuijat sekä lukuisia muita puu- ja pensaslajeja. Osalle tonttialueesta on istutettu männyntaimia puistomaisesti. Asuinrakennus on noin 90 m2 ja käsittää yhdessä kerroksessa 4 huonetta, keittiö, wc/suihkutila sekä kuistin. Rappuset rakentamattomalle vintille ovat eteistilassa. Asuinrakennuksen lisäksi pihapiirissä ulkorakennus, jossa ulkosauna, liiteri ja verstas. Ulkorakennuksen vierellä varastorakennus, alapihalla grillikatos sekä pihapiirin toisella laidalla ulkohuussi. Talon edustalla myös autotalli. Kohde lämpenee sähköpattereilla ja kahdella ilmalämpöpumpulla, keittiössä myös puuhella. Tilat ovat siistit ja pintaremontoidut vuosina 2020-2024. Lisäksi kohteeseen on tehty mm. käyttövesiputket v. 2022 ja samalla liitytty kunnan viemäriin, keittiöremontti v. 2020 sekä lämminvesivaraaja uusittu v. 2020. Sisustuksessa on käytetty kauniita vaaleita ja harmonisia sävyjä, kohde on valoisa ja huoneet kodikkaita sekä avarantuntuisia. Tule tutustumaan tähän viehättävään kohteeseen ja varaa yksityisnäyttö! Myynti ja esittelyt: Kristiina Noppari Kiinteistönvälittäjä, LKV, MAT Sisustussuunnittelija p. 040 172 7803 kristiina.noppari@spkoti.fi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 9439615
- Läge
- Lauttakyläntie 971, 31930 Vanttila
- Typ
- omakotitalo
- Lägenhetsbeskrivning
- 4h+k+et+suihku/wc+vh
- Antal rum
- 4 Rum
- Boendeytans areal
- 90 m²
- Övriga utrymmen
- 20 m²
- Total areal
- 110 m²
- Ytterligare information om ytan
- Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu ja ne saattavat heittää nykystandardien mukaisesta laskentatavasta.
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- År av konstruktion
- 1945
- Färdigställandeår
- 1945
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 49 000,00 €
- Skuldfritt pris
- 49 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 544,44 €/m²
Muut maksut
- Sähkölämmityskulut
- 150 €/kk
- Fastighetsskatt
- 146,79 €
- Mer information om avgifter
- Jäteveden perusmaksu 68,82 euroa. Käyttömaksu 3,14 €/m3.
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, tie perille, sähköliittymä siirtyy, antenni, kuntotarkastusta ei ole tehty, kosteusmittausta ei ole tehty
- Mer information 2
- lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu
- Ytterligare energiklassinformation
- Toimitetaan myöhemmin.
- Allmänt skick
- tyydyttävä
- Värmesystem
- ilmavesilämpöpumppu, sähkö
- Ytterligare information om uppvärmningssystemet
- Hyvä/tyydyttävä
- Ventilation
- painovoimainen
- Vattenledning
- kaivo
- Avlopp
- kunnan
- Anslutningar som övergår
- Viemäriliittymä
- Utförda renoveringar
- Käyttövesiputket v. 2022 Kunnan viemäriin liittyminen v. 2022 Keittiö v. 2020 Pintaremontointia v. 2020-2024 Lämminvesivaraaja v. 2020
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Pelti
- Takmaterial
- Paneelia, yhdessä huoneessa muu materiaali.
- Vardagsrumsgolv
- muovi, lauta
- Vardagsrumsväggar
- maalattu, tapetti
- Köksnivåer
- muu
- Köksgolv
- muovi
- Köksväggar
- maalattu, tapetti, puolipaneeli, osalaatoitus
- Köksutrustning
- liesituuletin / hormi
- Spis
- sähköliesi, puuliesi
- Kylskåp och frys
- jääkaappi/pakastin
- Antal sovrum
- 3
- Sovrumsgolv
- muovi
- Sovrumsvägg
- tapetti
- Badrumsgolv
- muovi
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku
- Beskrivning av bastun
- Sauna on ulkorakennuksessa.
- Bastugolv
- betoni
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- puukiuas
- Övriga lokaler
- Kuisti (ei lämmitystä)
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 0,6959 ha
- Byggnader
- autotalli, varasto
- Tomtens byggnadsrätt
- Sastamalan kaupunki
- Typ av tomt
- Tasamaatontti
- Fastighetsnummer
- 619-433-1-18
- Ägande av tomten
- oma
- Lisätietoja tontista
- Tontti lievästi rinteinen. Osalle tonttia (n. 3500 m2) on istutettu puistomaisesti männyntaimia v. 2021.
- Kaavoitustilanne
- Kaavoittamaton
- Planläggningsuppgifter om tomten
Sastamalan kaupunki
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Rakennuksen alla, olohuoneen kohdalla pieni kellaritila. Kellaritilaan saattaa nousta vetta keväällä/syksyllä. Käynti vain ulkoa. Ulkorakennus, jossa sauna, liiteri ja verstas. Grillikatos Huussi
- Ranta
- ei rantaa
Kristiina Noppari
Företagare, fastighetsmäklare AFM, inredningsarkitekt
Sp-Koti | Kiinteistönvälitys Fabula Oy LKV, 3462140-3
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Varikonkatu 18
69 000 €
120 m²
Suomi Sastamala Nuupala
rivitalo 1975 4h+k+s
Vähäkukkulantie 9
42 000 €
63 m²
Suomi Sastamala Mouhijärvi, Tervamäki
omakotitalo 1942 Oh+k+et+khh+wc/suihku