Beskrivning av objektet
KUN TAHDOT UUDEN KODIN! Nyt tarjolla monien mahdollisuuksien paikka Roineen armaisten aaltojen ääreltä, maalaismaisemista! Nyt myytävä kokonaisuus muodostuu kahdesta palstasta ja pinta-alaa onkin yhteensä yli neljä hehtaaria. Tontilla sijaitsee yhdessä tasossa vuonna 2016 valmistunut 128 m2:n talo, joka lämpiää maalämmöllä. Talo on huolella suunniteltu ja tyylikkäästi toteutettu. Oleskelutilojen korkea sisäkatto tuo ilmavuutta ja lasitettu reilunkokoinen terassi on mitä mukavin vaikka rapujuhlia ajatellen. Iso 119 m2:n autotalli/varasto/autokatosrakennus lämpiää myös maalämmöllä. Tämä tila antaa myös mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan. Pihasta löytyy myös toinen talousrakennus 58 m2:tä, joka on toiminut koirahoitolana. Tästä rakennuksesta on mahdollista muokata juuri sinun tarpeisiisi sopivaa tila. 40-luvulta olevassa, hirsisessä rakennuksessa on kaksi huonetta, jotka soveltuvat vaikka majoituskäyttöön. Rakennuksen yhteydessä on myös reilusti varastotilaa. Roineen rantaviivaa tulee yhteensä mutkitellen noin 200 metriä ja veneellä pääsee rantautumaan kotiin. Rannan tutumassa on myös jalassauna ja rakenteilla vähän ylempänä tontilla savusauna. Pihapiirissä on runsaasti erilaisia istutuksia ja mm. pieni lampi. Tässä on kokonaisuus, josta löytyy paljon eri tiloja mahdollistaen esimerkiksi yrittämisen samassa tai vaikkapa eläinten pidon. Harvoin vastaavia kokonaisuuksia tarjolla! Sovi siis oma esittelysi joustavasti! TERVETULOA! Myynti ja tiedustelut: Johanna Peltonen 0440 789 657 johanna.peltonen@spkoti.fi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 9765007
- Läge
- Kaarina Maununtyttärentie 1247, 36200 Kangasala
- Typ
- omakotitalo
- Lägenhetsbeskrivning
- 3h+k+wc+ph/s+khh+talousrakennukset+rantasauna
- Antal rum
- 3 Rum
- Boendeytans areal
- 128 m²
- Övriga utrymmen
- 12 m²
- Total areal
- 140 m²
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- År av konstruktion
- 2016
- Färdigställandeår
- 2016
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
- Skuldfritt pris
- 749 000,00 €
- Säljande pris
- 749 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 5 851,56 €/m²
- Fastighetsskatt
- 845,22 €
- Mer information om avgifter
- Sähkönkulutus vuodessa noin 16 000 kwh
Ytterligare information om bostaden
- Mer information
- valokuitu
- I bostaden ingår
- oma sauna, tie perille, kaapeli-tv, sähköliittymä siirtyy, kulku suoraan ulos
- Mer information 2
- kaapistot, kiinteät valaisimet, ilmalämpöpumppu, jätesäiliö, istutukset
- Energicertifikat
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- maalämpö
- Ytterligare information om uppvärmningssystemet
- hyvä
- Eldstad
- takka
- Ventilation
- koneellinen tulo, koneellinen poisto, lämmön talteenotto
- Vattenledning
- kaivo
- Avlopp
- saostuskaivo, imeytyskenttä
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu
- Taktyp
- Harja
- Takmaterial
- Pelti
- Vardagsrumsgolv
- vinyylikorkki
- Vardagsrumsväggar
- maalattu, tapetti
- Beskrivning av köket
- Festivon kylmiö. Kaasuliesi Lofra, jossa viisi levyä. Erillinen uuni Bosch. Tasot kiveä ja puuta. Kaapistot Esan levykaluste.
- Köksgolv
- vinyylikorkki
- Köksväggar
- maalattu
- Köksutrustning
- liesituuletin, astianpesukone
- Kylskåp och frys
- jääkaappi, pakastin
- Antal sovrum
- 2
- Sovrumsgolv
- vinyylikorkki
- Sovrumsvägg
- maalattu, tapetti
- Beskrivning av badrummet
- Kaksi kappaletta sadesuihkuja.
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- lattialämmitys, kiinteät valaisimet
- Beskrivning av toaletten
- WC NRO 1: Seinä-wc, valopeili, allaskaappi, bidee. WC NRO 2: Seinä-wc, peilikaappi, allaskaappi, bidee, ikkuna.
- Toalettgolv
- laatta
- Toalettväggar
- kaakeli
- Toalettutrustning
- lattialämmitys, bidee-suihku
- Antal toaletter
- 2
- Beskrivning av bastun
- Lisäksi rantasauna, jossa puukiuas. Keskeneräinen savusauna.
- Bastugolv
- laatta
- Bastuväggar
- kivi, puu
- Typ av bastuugn
- sähkökiuas
- Grovköksgolv
- laatta
- Grovköksvägg
- kaakeli, maalattu
- Grovköksutrustning
- pesukoneliitäntä, pesuallas, lattialämmitys, lattiakaivo, pyykkikaapit, pöytätaso
- Beskrivning av övriga förvaringsutrymmen
- vaatehuone
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- kuumavesiallas
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 4,2136 ha
- Byggnader
- saunarakennus, autotalli, autokatos, talousrakennus, varasto
- Typ av tomt
- Tasamaatontti
- Fastighetsnummer
- 211-421-3-72/211-421-3-84
- Fastighetens namn
- Mikonaho/Mäensivu
- Ägande av tomten
- oma
- Lisätietoja tontista
- Toisella puolella tietä olevalla kiinteistöllä noin 0,75 ha peltoa ja 0,75 ha metsää.
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava, Haja-asutusalue
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Autotalli 119m2, 2 auton autokatos, autotalli, 2 varastoa, maalämpö, lattiakaivo. Talousrakennus 58m2 Savusauna (keskeneräinen) Rantasauna 15 m2 Maakellari (Erittäin hyvin säilövä) 40-luvun piharakennus, jossa kaksi huonetta+varastotilat 60m2
- Ranta
- oma ranta, omaa rantaviivaa
Roine - Pihan kuvaus
- Paljon istutuksia: mansikkamaa, pensasmustikoita, marjapensaita, karhunvatukoita, viinirypäleitä, omena-,päärynä-,luumu- ja kirsikkapuita. Puutarhan kasteluvesi tulee lähdelammesta.
Tjänster och trafikförbindelser
- Tjänster
- S-Market
- Transporter
- Linja-auto Kaarina Maununtyttärentieltä
- Skolor
- Liuksialan alakoulu, Pikkolan yläkoulu, Tredu, Lukio

Johanna Peltonen
Företagare, fastighetsmäklare AFM, YKV, KiAT
Sp-Koti | Aula Kodit Oy, 2674810-5
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
Andra objekt

Hipunraitti 12
454 000 €
126 m²
Suomi Tampere Linnainmaa
rivitalo 2023 5h,kph/s/khh,2xerillinen wc,p,autotalli

Kuussalontie 5
248 000 €
110 m²
Suomi Kangasala Suorama
rivitalo 2002 5h + k + khh + s