Beskrivning av objektet
Suositulla Limingantullin alueella ihastuttava koti, jossa poikkeuksellisen hyvä tunnelma. Tämän saunallisen kaksion pohjaratkaisu on erittäin onnistunut ja näin ollen kaikki neliöt on saatu tehokkaasti hyötykäyttöön. Tuntuu kuin tilaa olisi enemmän kuin 40,5m2. Tilojensa puolesta tätä asustaakin hyvin yksin tai vaikka pariskuntana kaksin. Materiaalivalinnat ovat ajattoman tyylikkäät ja koska kotia on pidetty vuosien saatossa kuin kukkaa kämmenellä, sopii se erinomaisesti uudempaakin etsivälle. Keittiö sijaitsee omassa nurkkauksessaan, mutta yhdistyy saumattomasti olohuoneeseen luoden näin yhtenäisen ja viihtyisän tilan. Kulku lasitetulle parvekkeelle käy suoraan ruokailutilasta, jossa kelpaa nauttia kauniista päivistä aikaisin keväästä, aina pitkälle syksyyn saakka. Oma sauna tuo mukavuutta arkea silmällä pitäen. Koti sijaitsee taloyhtiön toisessa kerroksessa. Huoneistoon kulku käy sujuvasti viihtyisän rappukäytävän kautta portaita tai näppärästi hissillä. Hissillä pääset kulkemaan myös suoraan parkkihalliin, josta voitkin ostaa erillisenä osakkeena myytävän autohallipaikan hintaan 14 000 euroa. Rauhallisen taloyhtiön pihamiljöö on näyttävästi viimeistelty ja erityisesti kesällä tarjoaa viihtyisät puitteet ulkona oleskeluun. Sijainti on mitä erinomaisin ja täältä pääsee kulkemaan hetkessä minne vain. Aivan lähietäisyydeltä löytyy mm. keskustan, Limingantullin ja Heinäpään erinomaiset palvelut. Kerrottavaa ja ihasteltavaa riittää, mutta on ehdottomasti parempi, että koet itse kohteen paikan päällä, joten tutustu tarkemmin ja ota yhteyttä, niin sovitaan esittely.
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 20504142
- Läge
- Rautionkatu 5, 90400 Oulu
- Typ
- kerrostalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 2h+k+sa
- Antal rum
- 2 Rum
- Boendeytans areal
- 40.5 m²
- Total areal
- 40.5 m²
- Antal våningar
- 2
- Antal boendevåningar
- 5
- År av konstruktion
- 2011
- Färdigställandeår
- 2011
- Blir ledigt
- muu ehto
- Ytterligare information om när bostaden blir ledig
- Huoneisto myydään vuokrattuna, vuokrasopimuksen irtisanomisaika 3kk.
Priser och kostnader
Vuokratiedot
- Hyra
- 650,00 €/kk
Hintatiedot
- Säljande pris
- 119 240,22 €
- Velkaosuus
- 16 759,78 €
- Skuldfritt pris
- 136 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 3 358,02 €/m²
Vastikkeet
- Skötselvederlag
- 182,25 €/kk
- Finansieringsvederlag
- 286,34 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 468,59 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- RL 1 Rak.aikainen laina 16 759,78 € (30.9.2024)
Muut maksut
- Vattenavgift
- 13,00 € / hlö / kk
- Typ av vattenavgift
- oma mittari
- Parkeringsavgift
- 27,00 €/kk
- Mer information om avgifter
- Kevään 2024 yhtiökokouksessa vahvistettiin seuraavat vastikkeet ja käyttökorvaukset 1.7.-31.12. alkaen Hoitovastike asunnot 4,50 e/m2/kk (1.1.2025 lähtien 4,90 e/m2/kk) Hoitovastike autotallit 27,00 e/kpl/kk Rahoitusvastike 0,400 e/osa/kk laajakaista 1,50 e/huoneisto/kk Syyskuussa 2024 peritään yksi ylimääräinen hoitovastike
Ytterligare information om bostaden
- Typ av balkong
- lasitettu, ulostyönnetty
- Mer information
- laajakaista
- I bostaden ingår
- hissi, parveke, oma sauna, kaapeli-tv
- Mer information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, verhotangot, naulakko, huoneistokohtainen ilmanvaihtokone
- Användning av förråd
- kellarikomero myyjän käytössä
- Energiklass
- D2013
- Ytterligare energiklassinformation
- Voimassa 10.6.2026 saakka
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- kaukolämpö
- Övriga uppgifter av betydelse för köpet
- As Oy Oulun Julialla ja As Oy Oulun Romeolla on yhteinen maanvuokrasopimus, allekirjoitettu 8.1.2009. Yhtiöillä myös yhteinen hallinnanjakosopimus, joka on allekirjoitettu 15.4.2009. Sopimuksessa sovitaan mm. energioiden ja jätekustannusten jakoperusteista. Kevään 2017 yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet käynnistää sulautumisprosessi naapuritalon Oulun Julian kanssa. Sama päätös tehtiin myös ko. Julia yhtiössä. Sulautumisen prosessi on päätetty maaliskuussa 2018, koska Oulun Julian kaikilta osakkailta ei saatu suostumusta asiaan. Hallitukset eivät ole vielä käsitelleet, että käynnistetäänkö prosessi uudelleen. Tilanne keväällä 2022: Hallitukset eivät ole päättäneet sulautumisen uudelleen käynnistämisestä. Yhtiössä on otettu vuoden 2020 keväästä lähtien käyttöön taloyhtiökohtainen kunnossapito- ja muutostyöohjeista. Asiakirja on pyydettäväisännöitsijältä, ennen yllämainittuja töitä ja omistajan tulee noudattaa siinä mainittuja ohjeita/määräyksiä. Yhtiökokous 1.6.2021 hyväksyi ja vahvisti yksimielisesti kutsun mukana toimitetut järjestyssäännöt. Nämä on toimitettu tarrana jokaiseen asuntoon.
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- betoni
- Taktyp
- pulpettikatto
- Takmaterial
- huopakate
- Vardagsrumsgolv
- parketti
- Vardagsrumsväggar
- maalattu
- Köksnivåer
- laminaatti
- Köksgolv
- parketti
- Köksväggar
- maalattu
- Köksutrustning
- liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet
- Spis
- keraaminen
- Kylskåp och frys
- jääkaappi/pakastin
- Antal sovrum
- 1
- Sovrumsgolv
- parketti
- Sovrumsvägg
- maalattu
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet
- Bastugolv
- laatta
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- sähkökiuas
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 3450 m²
- Ägande av tomten
- vuokrattu
- Uthyrare av tomten
- Oulun kaupunki
- Tomthyra
- 45 114,00 €/vuosi
- Tomtens hyrestid
- 31.12.2068
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Planläggningsuppgifter om bolagets tomt
- Oulun kaupunki, kaavoitus.
Husbolag
- Husbolagets namn
- Asunto Oy Oulun Romeo
- Disponentens kontaktuppgifter
- Retta Services Oy, Retta Isännöinti, Oulu | Kari Myllyoja | p. 010 228 807 |kari.myllyoja@retta.fi|
- Underhåll
- huoltoyhtiö
- Ytterligare information om underhållet
- Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy
- Till husbolaget hör
- kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, Huoneistokohtaiset varastot
- Husbolagets garageplatser
- 27
- Uppgifter om husbolagets parkeringsplatser
- Autohallipaikka AH 54 myydään erillisenä osakkeena hintaan 14.000€.
- Utförda renoveringar
- 12/2011 oma laajakaista / LTO suodattimien vaihto 10/2012 LTO suodattimien vaihto 11/2013 ja 7/2013 LTO suodattimien vaihto ja puluverkon asennus parvekkeiden yläosaan 11/2014 LTO suodattimien vaihto 9/2015 LTO suodattimien vaihto 10–11/2016 LTO suodattimien vaihto ja käytävävalaistuksen muuttaminen led valaisimiksi 5 ja 11/2017 LTO suodattimien vaihto 2 x vuodessa 5 ja 10/2018 LTO suodattimien vaihto 2 x vuodessa, autohallin nosto-ovien jousien uusinta 2019 LTO suodattimien vaihto 2 x vuodessa (6 ja 11/2019), katolla parvekkeiden kattojen päälle tikapuiden asennus ja katon huovan tiiveyskorjauksia. 2020 LTO suodattimien vaihto 2 x vuodessa, käsikaide pihan portaisiin 4/2021 Ei korjausta, 10 – vuoden PTS asiakirjan laadinta (Sitowise) 12/2021 LTO suodattimien vaihto 2x vuodessa, verkkovirtaan kytkettyjen palovaroittiminen vaihto uusiin, parvekelasien huolto 3/2022 Ilmanvaihtokanaviston nuohous ja säätö, kaikki tilat. Vesikaton korjauksia vuosittaisen pts asiakirjan mukaisesti. 2023 Autohallin nosto-oven varajousi, parvekelasituksien huoltokorjaukset
- Kommande renoveringar
- Hallituksen kunnossapitotarpeet seuraavalle viidelle vuodelle: 2023 parvekelasituksien huolto. Pitkän tähtäimen suunnitelma Sitowise Oy 27.4.2020 raportin mukaan: 2025 Leikkivälineiden uusiminen, Hissikuntoarvio 2026 Salaojien kuvaus ja huuhtelu, ikkunoiden säännölliset huoltotoimet, mm. tiivisteiden uusiminen, käyntien säätö, vaurioituneiden liukumuovien uusiminen, ulko-ja parvekeovien huoltokunnostus, parvekelasitusten huolto. 2027 Aluevarusteiden huoltokunnostus 2030 Hissikuntoarvio 2031 salaojien kuvaus ja huuhtelu, julkisivusaumausten uusiminen, ikkunoiden säännölliset huoltotoimet, mm. tiivisteiden uusiminen, käyntien säätö, vaurioituneiden liukumuovien uusiminen, ulko-ja parvekeovien huoltokunnostus, parvekelasitusten huolto.
- Övrigt om husbolaget
- Muuta: Yhteisantennijärjestelmä, koneellinen tulo-/poistoilmanvaihtojärjestelmä. Tietoliikennejärjestelmä Telia: 10/10 perusnopeudella. Kuntotutkimukset: Vesikaton PTS/kuntotarkastus Kattotutka Oy:n suorittamana. Yhtiöön tilattu Sitowise Oy:ltä yhtiölle 10 vuoden PTS asiakirja, jonka yhteydessä he suorittavat myös ns. 10-vuotistakuutarkastuksen.
Kaisa Kokko
Försäljningschef, fastighetsmäklare AFM, köpvittne
Sp-Koti | Kiinteistönvälitys Graadi Oy, 3408918-9
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Albertinkatu 17
351 900 €
62 m²
Suomi Oulu Keskusta
kerrostalo 2023 3h+kt+s
Albertinkatu 17
308 000 €
70 m²
Suomi Oulu Keskusta
kerrostalo 2023 3h+kt+s