Beskrivning av objektet
Uudenveroinen saunamökki Viherin rannalla. Saunamökissä saunatuvan ja pesutilojen lisäksi tilava parvi. Katettu lasitettu terassi tuo mukavasti lisätilaa. Sen lisäksi avoterassia on mökin yhteydessä ja vielä lähempänä rantaa ennen laituria. Koko matka mökiltä laiturille portaita/terassia pitkin. Vedestä pääsee järven lisäksi nauttimaan lämmitettävässä paljussa. Tontilla on myös kesäkeittiö, jonka yksi seinä avattavilla laseilla ja kesäkeittiön yhteydessä myös avoterassi. Nukkumatilaa mökin parven lisäksi erillisessä nukkuma-aitassa. Tämän yhteydessä myös varasto sekä kahden auton autokatos. Näiden rakennusten lisäksi myös liiteri, jonka yhteydessä bio-käymälä. Kaikki rakennukset rakennettu 2014-2018. Laiturin (ponttoonilaituri) päässä reilusti vettä ja ranta on kovapohjainen ja tasaisesti syvenevä. Viherin veden laatu erinomainen ja järven syvin kohta yli 35 metriä. Yleisempien kalalajien lisäksi järveen (Viherinkoski) istutettu taimenta, harjusta ja kirjolohta. Tontti on luonnontilassa ja rakennukset loivassa rinteessä. Valmiiksi on tasattu myös paikka isommalle mökille. Osa tontista runsaspuustoista jyrkempää rinnettä. Joutsan palvelut vaikka pyörämatkan päässä (n. 6 km). Tervetuloa tutustumaan kohteeseen; Olli Pessa puh. 0500 757210 (myös whatsapp) tai olli.pessa@spkoti.fi.
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 20778837
- Läge
- Vartiovuorenrinne 10 A, 19650 Joutsa
- Typ
- mökki tai huvila
- Lägenhetsbeskrivning
- 1 h+s+psh+pkh+parvi
- Boendeytans areal
- 22 m²
- Övriga utrymmen
- 50 m²
- Total areal
- 72 m²
- Ytterligare information om ytan
- Saunamökin yhteydessä parvi n. 20 m2, nukkuma-aitta 12,5 m2+varasto 17,2 m2 ja samassa rakennuksessa autokatos 29,6 m2. Liiteri ja biokäymälä 11 m2. Kesäkeittiö 16 m2,
- År av konstruktion
- 2014
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 183 000,00 €
- Skuldfritt pris
- 183 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 8 318,18 €/m²
Muut maksut
- Fastighetsskatt
- 321 €
- Vägavgift
- 162
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, tie perille, talviasuttava, kuntotarkastusta ei ole tehty
- Ytterligare energiklassinformation
- Kohteelle ei lain mukaan tarvita energiatodistusta.
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- puu, muu
- Eldstad
- takka
- Ytterligare information om uppvärmningssystemet
- nukkuma-aitassa kaasulämmitin
- Ventilation
- painovoimainen
- Avlopp
- maasuodattamo
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu
- Taktyp
- harja
- Takmaterial
- huopa
- Spis
- kaasu, puuliesi
- Kylskåp och frys
- jääkaappi
- Beskrivning av sovrummet
- Saunatuvassa, parvella ja nukkuma-aitassa lautalattiat sekä seinät katot lautapaneelia-
- Beskrivning av badrummet
- Lämminvesipata, pesu/pukuhuoneesta ikkuna järvelle
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Beskrivning av toaletten
- biokäymälä
- Beskrivning av bastun
- lauteet kahdella sinustalla, saunasta ikkuna järvelle,
- Bastugolv
- laatta
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- puukiuas
- Övriga lokaler
- lasitettu terassi 10 m2 ja saunamökin sekä kesäkeittiön yhteydessä isot avoterassit. Terassi myös saunamökin ja laiturin välissä.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- aurinkopaneelit+akut lämmitettävä palju lohkokivigrilli
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 5170 m²
- Byggnader
- aitta, autokatos, puuliiteri, varasto
- Tomtens byggnadsrättsyta
- 250 m²
- Typ av tomt
- Rantatontti
- Fastighetsnummer
- 172-402-2-932
- Ägande av tomten
- oma
- Lisätietoja tontista
- Luonnontilainen loiva rinnetontti. Luonnontilainen osa jyrkempää rinnettä, jossa kasvaa mäntyä ja koivua.
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava
- Lisätietoa muista rakennuksista
- kesäkeittiö nukkuma-aitta+varasto ja autokatos Liiteri+ bio-käymälä
- Ranta
- ranta, oma ranta
Rannan tyyppi: Järvi
Viheri
Kovapohjainen tasaisesti syvenevä. - Pihan kuvaus
- Luonnontilassa, tasoitettu alue valmiina isommalle mökille.
Tjänster och trafikförbindelser
- Tjänster
- Joutsa keskusta 6,5 km
- Ytterligare information om tjänsterna
- Joutsassa ruokamarketit (ilmaiset vesipisteet), erikoiskauppoja, alko, apteekki, huoltoasema, ravintolat, kirjasto ym. Hartola Golf 28 km, Purnun lask.keskus 30 km.
- Köranvisning
- Navigaattoriin osoitteeksi Vartiovuorenrinne 10, tästä kohdasta opasteet osoitteeseen 10 A. Ei osoitteeksi 10 A (tai B), sillä se voi ohjata väärin.
Olli Pessa
Fastighetsmäklare AFM, köpvittne
Sp-Koti | Kodikkain Oy, 3182309-3
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Mustanlahdentie/Mustanlahdenkärki Kaava-alue tontti 2/2
179 000 €
Suomi Padasjoki Seitniemi
vapaa-ajan tontti
Mustanlahdentie/Mustanlahdenkärki Kaava-alue tontti 1/1
199 000 €
Suomi Padasjoki Seitniemi
vapaa-ajan tontti