Beskrivning av objektet
Uniikkia vanhan hirsihuvilan tunnelmaa, 157 m2 Oletko haaveillut idyllisessä, vanhassa talossa asumisesta? Tässä, lehdissäkin mainitussa, kuvankauniissa kodissa pääset helposti huvilatunnelmaan upeine tulisijoineen (4 kpl) ja kotoisine puutalomiljöön piha-alueineen - kuitenkin turvallisessa rivitaloasumisen muodossa. Tällaista et usein löydä. Komea, keltainen talo on ensimmäinen historialtaan rikkaan pikku merenrantakaupungin valtavista huviloista, joka on ajan saatossa muutettu taloyhtiöksi. Myytävässä päätyasunnossa tilaa ja korkeita kattoja riittää suuremmallekin perheelle tai pariskunnan ylelliseen asumiseen. Asuntoa on remontoitu paljon vanhaa kunnioittaen ja sopivasti uutta yhdistellen, mutta käsistään kätevä saa tässä kodissa halutessaan myös tilaisuuden pieneen nikkarointiin. Hulppeiden asuinneliöiden lisäksi huoneistolle kuuluu koko asunnon kokoinen, korkea vintti, jonka voi halutessaan muuttaa asuinkäyttöön tai vaikkapa boheemiksi ateljeetilaksi. Tunnelmallisesta, taloyhtiön yhteisestä piharakennuksesta löytyy lisäksi jokaiselle asukkaalle tilava vaja kahdessa tasossa säilytykseen. Kodin kellarikerros puolestaan palvelee niin ikään monipuolisina säilytystiloina hillokellareineen. Sieltä löytyvät myös saunatilat. Talo on edullisessa maalämmössä. Kristiinankaupunki on aidosti kaksikielinen ja voit asioida kummalla kielellä tahansa. Kaupungissa on sekä suomen- että ruotsinkieliset koulut aina lukioihin asti, joista toinen sijoittuu aivan tämän kodin välittömään läheisyyteen. Mikäli asuminen turvallisessa, pittoreskissa merenrantakaupungissa, vanhanajan puutalomiljöössä tuntuu kutsuvalta, tässä voi hyvin olla tuleva kotisi. Pikkurahalla pääset ylevään asuntoon, jollaisesta moni muu voi vain haaveilla. Ota yhteyttä ja sovi esittely!
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 20998801
- Läge
- Rautatienkatu 6, 64100 Kristiinankaupunki Itäpuoli
- Typ
- puutalo-osake
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 4 h + k + eteisaula + sauna + vintti
- Antal rum
- 4 Rum
- Boendeytans areal
- 157 m²
- Total areal
- 157 m²
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- År av konstruktion
- 1912
- Färdigställandeår
- 1912
- Blir ledigt
- heti
Priser och kostnader
- Skuldfritt pris
- 159 000,00 €
- Säljande pris
- 155 050,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 1 012,74 €/m²
- Bolagsvederlag
- 312,75 €/kk
- Finansieringsvederlag
- 38,00 €/kk
- Skötselvederlag
- 274,75 €/kk
- Vattenavgift
- 12,00 € / hlö / kk
- Typ av vattenavgift
- henkilöluvun mukaan
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, kaapeli-tv
- Mer information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, keskuspölynimuri, kiinteät valaisimet, ilmalämpöpumppu
- Användning av förråd
- vinttikomero myyjän käytössä
- Energicertifikat
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- maalämpö, muu
- Eldstad
- takka, muu
- Övrig beskrivning av eldstaden
- Yhteensä 4 tulisijaa asunnossa
- Ytterligare information om uppvärmningssystemet
- asunnossa ilmalämpöpumppu
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu, hirsi
- Taktyp
- Harja
- Takmaterial
- pelti
- Vardagsrumsgolv
- korkki
- Vardagsrumsväggar
- tapetti
- Köksgolv
- laminaatti
- Köksväggar
- kaakeli, tapetti
- Köksutrustning
- liesituuletin, astianpesukone
- Spis
- induktio, erillisuuni
- Kylskåp och frys
- jääkaappi/pakastin
- Antal sovrum
- 3
- Sovrumsgolv
- laminaatti, korkki
- Sovrumsvägg
- tapetti
- Beskrivning av badrummet
- Asuinkerroksessa juuri remontoitu, kaunis kylpyhuone, jossa WC. Kellarissa lisäksi saunatilat kylpyammeineen.
- Badrumsgolv
- muovi
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- suihkukaappi, wc-istuin, peilikaappi, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto
- Beskrivning av bastun
- Mikrosementti
- Bastugolv
- muu
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- sähkökiuas
- Grovköksgolv
- muovi
- Grovköksvägg
- maalattu
- Grovköksutrustning
- pesukoneliitäntä, lattiakaivo, silityspöytä/taso, pyykkikaapit, kurapiste, pöytätaso, keskuspölynimuri
- Övriga lokaler
- Vintti
Tomt och planläggning
- Ägande av tomten
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
Husbolag
- Husbolagets namn
- Asunto Oy Kilven talo
- Disponentens kontaktuppgifter
- Thomas Biström 0407584747
- Underhåll
- huoltoyhtiö
- Till husbolaget hör
- kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Husbolagets bilplatser
- Parkkipaikkoja: 6
- Uppgifter om husbolagets parkeringsplatser
- Oman sisäänkäynnin yhteydessä autopaikka.
- Utförda renoveringar
- Kunnostusta vaatineet rännit uusittu 2014 - Katto, etelälape 2015, itäpääty ja jiiri 2022 - Lumikaiteet pihan puolelta 2016 - Salaojat 2017 - Maalämpö 2017 - Ulko-ovet 2019 - Ulkorakennuksen vuoraus, itä- ja eteläseinä 2017 Asunto: - Kylpyhuone 2022 - Asunto lattioita lukuunottamatta kauttaaltaan remontoitu 2010 ja pintaremontoitu 2021-2022 - Kellari saunoineen 2010 - Ikkuna kunnostettu 2022
- Kommande renoveringar
- Ei päätettyä remontteja tällä hetkellä.
- Affärslokalernas yta
- 919,0 m²

Markku Mäki
Försäljningschef, fastighetsmäklare AFM
Sp-Koti | Vaasan Kiinteistömyynti Oy, 0602440-9
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
Andra objekt

Norrvägen 114
59 000 €
103 m²
Finland Kristiinankaupunki Härkmeri
egnahemshus 1952

Norrvägen 114
59 000 €
103 m²
Suomi Kristiinankaupunki Härkmeri
omakotitalo 1952 3 rum+kök +wc+badrum+vind)