Beskrivning av objektet
Ainutlaatuinen mahdollisuus, moneen muuntuva kokonaisuus nyt tarjolla hyvään hintaan. Tartu tilaisuuteen ja tule tutustumaan sunnuntain yleisesittelyyn, tai varaa aika yksityiseen esittelyyn, ja tutustu ajan kanssa. Tämä koti sijaitsee omassa rauhassa, Siuntion kauniissa maalaismaisemassa, muutaman kilometrin päässä Siuntion kirkolta. Tilava asuinrakennus kätkee sisäänsä ainutlaatuisen, harjaan asti auki olevan olohuoneen vuolukivitakkoineen sekä isoine ikkunoineen, ihastuttavan keittiön leivinuuneineen, neljä makuuhuonetta, kodinhoitohuoneen sekä puulämmitteisen saunan pesutiloineen. Kodin pihapiirissä on myös pitkään lämpimänä pysyvä tunnelmallinen savusauna. Saunan välittömässä läheisyydessä löytyy vierasaitta laavuineen. Mikä olisikaan ihanampaa kuin tulla viettämään kesäiltaa läheisten ja ystävien kesken, ja sen jälkeen vetäytyä omaan rauhaan aittaan levolle. Tämä on lasten ja nuorten lempipaikka! Aitan luonnonkivistä muurattu takka lämmittää lempeästi, ja mahdollistaa yöpymiset myöhään syksyyn. Lisäksi pihapiirissä on kaksi talousrakennusta, joissa on autosuojaa useammalle autolle sekä erilaisia varasto- ja harrastetiloja. Tällä löytyy oma ”navetan ullakko” isompiakin juhlia ja tapahtumia varten. Lämmin autotalli tuo mukavuutta talviseen arkeen ja tekee pakkasella lähdön miellyttävämmäksi. Tämä koti kutsuu iloiseen eloon, yhdessä oloon ja kaikenlaiseen harrastamiseen ja tekemiseen. Tervetuloa tutustumaan! Lisätiedot sekä esittelyt: Taru Kaukovalta 044 725 4810 taru.kaukovalta@spkoti.fi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 21042312
- Läge
- Myllykyläntie 86, 02570 Siuntio
- Typ
- omakotitalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 7h, k, khh, kph, s
- Antal rum
- 6 Rum
- Boendeytans areal
- 235 m²
- Övriga utrymmen
- 28 m²
- Total areal
- 263 m²
- Ytterligare information om ytan
- Muut tilat: lasikuisti sekä parvi. Alkuperäisen rakennuksen kerrosala on 194 m2 ja huoneistoala 172 m2. Laajennusosan kerrosala on 71m2 + parvi 10m2, huoneistoala 63m2. Lasikuistin kerrosala on 17m2 ja laskennallinen arvio käyttöalasta noin 15m2. Tieto perustuu rakennuslupapiirustusten tietoihin. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja ilmoitetut tiedot ovat suuntaa-antavia. Siuntion rakennusvalvonnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukaan rakennuksen kerrosala ja kokonaisala on 350 m2. Kokonaiskerrosala sisältää myös käyttöullakon.
- Antal våningar
- 1-2
- Antal boendevåningar
- 2
- År av konstruktion
- 1993
- Färdigställandeår
- 1993
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 299 000,00 €
- Skuldfritt pris
- 299 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 1 272,34 €/m²
Muut maksut
- Fastighetsskatt
- 875,27 euroa v. 2024 €
- Vägavgift
- n. 340 euroa vuosi, sisältää tien ylläpidon sekä aurauksen.
- Mer information om avgifter
- Sähkö: Nykyisten omistajien arvio sähkön vuosikulutuksesta on noin 12000-15000 kWh. Lämpöpumput asennettu v. 2023. Kulutus sisältää rakennuksen ja käyttöveden lämmityksen lisäksi kaiken käyttösähkön (kodinkoneet, viihde-elektroniikka, sisä- ja ulkovalaistus, ilmanvaihto, sähkön siirto ym). 15000 kWh kulutus tarkoittaa euroissa keskimääräistä kuukausikustannusta n. 234 euroa. (Lähde: Kilpailuttaja.fi, sähkön kilpailutus). Jätehuolto: Rosk n Rollin hinnaston mukaisesti.
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna, tie perille, kuntotarkastus tehty, sähköliittymä siirtyy, kulku suoraan ulos, antenni, tien käyttöön liittyvä oikeus
- Mer information 2
- kiinteät valaisimet, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu, istutukset
- Energiklass
- D2018
- Ytterligare energiklassinformation
- Viimeinen voimassaolopäivä 03.12.2033.
- Allmänt skick
- hyvä
- Värmesystem
- puu, sähkö, Ilmalämpöpumppu
- Eldstad
- takka
- Övrig beskrivning av eldstaden
- Kaksi takkaa, joista toinen on varaava.
- Ventilation
- painovoimainen
- Vattenledning
- porakaivo
- Avlopp
- saostuskaivo, umpisäiliö
- Utförda renoveringar
- Lasikuisti on rakennettu vuonna 2001. Asuinrakennuksen mittavampi laajennus on käyttöönotettu vuonna 2011. Tieto perustuu rakennuslupa-asiakirjojen tietoihin.
- Övriga uppgifter av betydelse för köpet
- Varainsiirtovero 3%. Kiinnitykset: Kiinteistöön kohdistuvat Panttikirjat 4 kpl, yhteensä 192 001,34 euroa luovutetaan ostajalle kauppahinnan maksua vastaan.
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Huopa
- Beskrivning av vardagsrummet
- Laajennusosan seinien rakennusmateriaalina on käytetty ekologista ruokoa sekä savirappausta. Ruokolevy on osittain esillä sisäseinissä, ja ne tuovat rouheutta tilan sisustukseen.
- Vardagsrumsgolv
- lauta
- Vardagsrumsväggar
- tapetti, muu
- Beskrivning av köket
- Keittiön lattiassa kellariluukku, viileä tila.
- Köksnivåer
- laminaatti
- Köksgolv
- lauta
- Köksväggar
- tapetti, osalaatoitus
- Köksutrustning
- astianpesukone, kiinteät valaisimet, liesituuletin / hormi
- Spis
- kaasu, leivinuuni, puuliesi, erillisuuni
- Kylskåp och frys
- jääkaappi/pakastin
- Antal sovrum
- 4
- Sovrumsgolv
- laminaatti, vinyyli
- Sovrumsvägg
- maalattu, tapetti
- Beskrivning av badrummet
- Kylpyhuoneessa on kaksi suihkua. Lämminvesivaraaja 300l. Kylpyhuoneessa on lisäksi WC varaus; viemäröinti valmiina.
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli, puu
- Badrumsutrustning
- pesukoneliitäntä, lattialämmitys, suihku, peilikaappi, peili, kiinteät valaisimet
- Beskrivning av toaletten
- Alakerran WC:n lattia on laatoitettu ja siinä on lattialämmitys, seinät ovat tapetoidut. Yläkerran WC:n lattiaa on vinyyliä ja seinät tapetoidut.
- Antal toaletter
- 2
- Bastugolv
- laatta
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- puukiuas
- Grovköksgolv
- laatta
- Grovköksvägg
- tapetti, osalaatoitus
- Grovköksutrustning
- pesukoneliitäntä, lattialämmitys, lattiakaivo, kurapiste
- Beskrivning av övriga förvaringsutrymmen
- ulkovarasto, ullakko, kylmäkellarikomero
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 0,697 ha
- Byggnader
- saunarakennus, aitta, laavu, navetta, autotalli, autokatos
- Typ av tomt
- Tasamaatontti
- Fastighetsnummer
- 755-403-1-118
- Fastighetens namn
- Pinninpiha
- Ägande av tomten
- oma
- Lisätietoja tontista
- Suurelta osin tasaista maata, piha-aluetta ja puutarhaa. Jonkin verran puustoa ja talon takana on kaunis sammaleinen kallio. Pihalla kauniita istutuksia; marjapensaita, omenapuita sekä perennoja.
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava
- Planläggningsuppgifter om tomten
Kiinteistö sijaitsee erillispientalojen alueella (A). Alueella voidaan rakentaa rakennusjärjestyksen mukaisesti erillispientaloja talousrakennuksineen ja/tai sellaisia työtiloja, jotka eivät aiheuta asumiselle haittaa. Kohde sijaitsee yleiskaava alueella, jossa ei kaavallisesti määritetä rakennusoikeutta, mahdollinen lisärakentaminen edellyttää aina poikkeuslupamenettelyä/suunnittelutarveratkaisua. Rakennuslupamenettely suunnittelutarveratkaisun kautta.
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Talousrakennus: kerrosala 60 m2 : varasto, autokatos ja autotalli. Rakennus valmistunut vuonna 1995, tieto perustuu Siuntion rakennusvalvonnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen tietoihin. Talousrakennus 2: kerrosala 159 m2, tilava noin 40 m2 lämmin autotalli, puuliiteri, työkaluvarasto, kalustovaja, sekä ullakko erillisellä kulkusillalla. Rakennettu vuonna 2004, tieto perustuu rakennuslupapiirustusten tietoihin. Loppukatselmoitu sekä käyttöönottokatselmoitu vuonna 2023, tieto perustuu Siuntion rakennusvalvonnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen tietoihin. Vierasaitta: kerrosala 18 m2, tupa jossa takka ja makuupaikkoja, lisäksi lämpöpatterit sekä jääkaappi. Hurmaava sammaleinen turvekatto. Rakennettu vuonna 2004. Tieto perustuu rakennuslupapiirustusten tietoihin. Loppukatselmoitu vuonna 2023, tieto perustuu Siuntion rakennusvalvonnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen tietoihin. Savusauna: kerrosala 13 m2, huoneistoala 11 m2, kantovesi. Käyttöönottokatselmoitu v. 2017. Loppukatselmoitu v. 2023, tieto perustuu Siuntion rakennusvalvonnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen tietoihin. Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu ja ilmoitetut tiedot ovat suuntaa antavia. Lisäksi asuinrakennuksen tuntumassa sijaitsee grillikatos kesäkeittiöllä, jossa on kesäisin mukava viettää yhteisiä ruokailuhetkiä, sekä hirsinen leikkimökki lasten iloksi.
Tjänster och trafikförbindelser
- Tjänster
- Lähipalvelut Siuntion kuntakeskus n. 11 km. Nummelan keskustan palvelut n. 20km. Kirkkonummen keskustan palvelut 22km ja Lohjan keskustan palvelut 22km.
- Transporter
- Rautatieasema ja linja auto yhteydet Siuntion keskustassa n. 11.3 km.
- Skolor
- Aleksis Kiven koulu vuosiluokille 1-9 Siuntion keskustassa.
- Daghem
- Siuntion keskustassa Jukolan päiväkoti ja Pikku Lotan päiväkoti.
Länkar till ytterligare information
Taru Kaukovalta
Försäljningsförhandlare
Sp-Koti | Valoa Kodit, Nummela, 2446441-6
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Palonummenniitty 6
275 000 €
62.6 m²
Suomi Siuntio Palonummi
omakotitalo 2023 2h, k, s + käyttöullakko
Gesterbynpolku 12
45 000 €
59.5 m²
Suomi Kirkkonummi Gesterby
kerrostalo 1976 2h+k+p