Beskrivning av objektet
Toisen kerroksen uusi yksiö erinomaisella sijainnilla pikaratikka 15 reitin varrella. Ranskalainen parveke, upean isot ikkunat! Muuta Oulunkylään – rauhallisella, kehittyneellä asuinalueella on mukava asua! Kivalterintien ja Käskynhaltijantien välisellä alueella, Teininpuiston vieressä, viisikerroksinen rakennus, jossa 50 asuntoa. Yhtiö on valmistunut 30.8.2024, joten muuttamaan pääset heti. Yhtiössä on kaiken kokoisia asuntoja eri elämäntilanteisiin: yksiöistä viiden huoneen asuntoihin. Isoimmissa asunnoissa on omat saunat. Talosauna on ylimmässä kerroksessa, jossa on myös kerhohuone; lisäksi yhtiössä on pesutupa ja kuivaushuone sekä yhteinen ulkoiluvälinevarasto naapuriyhtiön kanssa. Jokaisella on oma irtaimistovarastonsa joko asunnon yhteydessä tai pohjakerroksessa, jossa on myös autohalli. Käskynhaltijantietä liikennöi poikittaisliikenteen pikaraitiolinja 15, jolla liikut helposti Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välillä. Ratikka pysähtyy Oulunkylän juna-asemalla, jolloin pääset hyppäämään lähiliikenteen junaan, onpa suuntanasi sitten keskusta tai lentokenttä. Lähikauppa on kadun toisella puolella, ja koulut ovat pienen kävelymatkan päässä. Vantaanjokivartta seuraavat ulkoilureitit houkuttelevat liikkumaan. Oulunkylän liikuntapuistossa on kuntosali, jalkapallo- ja koriskentät sekä yleisurheilumahdollisuudet. Talvisin käytössä on iso tekojääkenttä. Tuomarinkylän kartanolla on ratsastustalli. Puolihitasyhtiössä ensimmäinen ostaja pääsee kiinni uuteen omistusasuntoon edullisemmin. Jälleenmyynnissä ei ole hintarajoitteita. Tervetuloa tutustumaan. Anne Korkeakoski 040 934 1111 anne.korkeakoski@spkoti.fi
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 21263041
- Läge
- Käskynhaltijantie 40, 00640 Helsinki
- Typ
- kerrostalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 1K+K
- Antal rum
- 1 Rum
- Boendeytans areal
- 32 m²
- Total areal
- 32 m²
- Antal våningar
- 2
- Antal boendevåningar
- 5
- År av konstruktion
- 2024
- Färdigställandeår
- 2024
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 40 852,00 €
- Velkaosuus
- 143 248,00 €
- Skuldfritt pris
- 184 100,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 5 753,13 €/m²
Vastikkeet
- Skötselvederlag
- 238,08 €/kk
- Finansieringsvederlag
- 386,63 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 624,71 €/kk
Muut maksut
- Vattenavgift
- 22,00 € / hlö / kk
- Typ av vattenavgift
- oma mittari
- Parkeringsavgift
- 80,00 €/kk
- Bastuavgift
- 20,00 €/kk
- Mer information om avgifter
- Autohallipaikat 80 euroa/kk. Sähköautonlatauspaikoista maksetaan lisäksi ennakkomaksuna 30 euroa/paikka/kk; tasaus tehdään paikkakohtaisen mittauksen perusteella. Arvioitu hoitovastike 7,44 euroa/m2/kk jakaantuu hoitovastikkeeseen 3,30 euroa/m2/kk sekä tontinvuokravastikkeeseen 4,14 euroa/m2/kk. Vastiketaso on arvio hallinnonluovutuskokoukseen 2025 saakka. Vesimaksu 22 euroa/hlö/kk on ennakko. Asunnoissa on vesimittarit, joista voi seurata omaa vedenkulutustaan. Huoneistoissa kulutetusta vedestä ja jätevedestä suoritetaan eri korvaus käyttäen perusteena mittareiden osoittamia kulutuslukuja. Pääomavastike on 2,495 % + marginaali 0,95 % (3,445 %) eli n. 0,41 €/osake/kk. Taloyhtiölaina on sidottu 12 kk:n euriboriin ja korontarkistuspäivä on 14.11. vuosittain. Seuraava korontarkistus on 14.11.2025. Rakennusaikaisen taloyhtiölainan voi maksaa pois ilman pankin kuluja koska tahansa. Isännöitsijätoimisto Kiinteistö-Tahkola veloittaa lyhennyksestä 65 €. Taloyhtiön laina-aika on rakennusaika + 25 vuotta, josta lyhennysvapaata on kaksi vuotta valmistumisesta. Laina on tasaerälaina. Yhtiölainan ensimmäinen lyhennys pankille on 30.4.2027. Lainan lyhentämiseen tarvittavaa ensimmäistä pääomavastiketta voidaan alkaa kerätä aikaisemmin kuin lyhennysvapaa loppuu.
Ytterligare information om bostaden
- Typ av balkong
- ranskalainen
- Mer information
- valokuitu, laajakaista
- I bostaden ingår
- hissi, parveke, kaapeli-tv
- Energiklass
- B2018
- Allmänt skick
- hyvä
- Mer information om skick
- Uusi. Yhtiö on valmistunut 30.8.2024.
- Värmesystem
- kaukolämpö
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- betoni
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Bitumikate
- Vardagsrumsgolv
- parketti
- Köksnivåer
- laminaatti
- Köksgolv
- parketti
- Köksväggar
- kaakeli, maalattu
- Köksutrustning
- astianpesukone
- Spis
- keraaminen
- Kylskåp och frys
- jääkaappi/pakastin
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- lattialämmitys
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 1491 m²
- Ägande av tomten
- vuokrattu
- Uthyrare av tomten
- Helsingin kaupunki
- Tomthyra
- 147 773,16 €/vuosi
- Tomtens hyrestid
- 31.12.2080
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Planläggningsuppgifter om bolagets tomt
- Helsingin kaupunki 09 310 1691
Husbolag
- Husbolagets namn
- Asunto Oy Helsingin Onnimanni
- Disponentens kontaktuppgifter
- Kiinteistö-Tahkola Oy
- Underhåll
- huoltoyhtiö
- Till husbolaget hör
- sauna, talopesula, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Husbolagets garageplatser
- 27
- Uppgifter om husbolagets parkeringsplatser
- Yhtiöllä on 27 autohallipaikkaa, joista osa on sähköauton latauspaikkoja.
- Övrigt om husbolaget
- Huoneistoissa, kylpyhuoneissa ja huoneistosaunoissa on termostaatein ohjattava vesikiertoinen lattialämmitys. Kylmän ja lämpimän veden mittaus on etäluettava. Palovaroittimet on kytketty verkkovirtaan. Asunnoilla on huoneistokohtainen koneellinen tulo/poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Asunnoissa on ovipuhelinjärjestelmät. Yhtiöön tulee kaapeli-tv ja valokuitukaapeli. Kaikkiin asuntoihin on kytkettävissä laajakaistayhteys. Porrashuoneissa on automaattiovilla toimiva henkilöhissi. Osa irtaimistovarastoista, taloyhtiön tekniset tilat, liiketilat ja jätehuone sijaitsevat kellarikerroksessa. Talopesula ja varastotiloja on ensimmäisessä kerroksessa. Osalla asunnoista irtaimistovarasto sijaitsee asunnon yhteydessä. Ylimmässä kerroksessa on yhteiskäyttöinen kerhotila ja talosauna. Taloyhtiön väestönsuoja on yhteisjärjestelysopimuksen perusteella Asunto Oy Helsingin Oulunkylän Dominon rakennuksessa. Yhtiö on savuton, ks. yhtiöjärjestyksen 20 §. Lyhytaikainen vuokraustoiminta on kielletty, ks. yhtiöjärjestyksen 19 §.
Anne Korkeakoski
Fastighetsmäklare AFM
Sp-Koti | Urbaanit Kodit Oy, 2922954-6
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Maanmittarintie 12b A
489 000 €
99 m²
Suomi Helsinki Itä-Pakila
omakotitalo 2022 Yk: K/rt/oh, mh, wc/kh 57 m2. Ak: 2 mh, kh, s, wc, khh 23+19 m2.
Käskynhaltijantie 40
195 380 €
32 m²
Suomi Helsinki Oulunkylä
kerrostalo 2024 1H+K+VAR