Beskrivning av objektet
HETI MUUTTOVALMIS KOHDE! As Oy Selene on juuri valmistunut suositulle Pirtin alueelle monipuolisten ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksien äärelle. Kohde koostuu yhteensä seitsemästä talosta, joista kolme on yksitasoista rivitaloa, kolme kaksitasoista paritaloa, sekä yksi yksitasoinen paritalo. Huoneistoja on yhteensä 19 ja jokaiselle huoneistolle on varattu 1 erillisellä osakkeella myytävä autokatospaikka. Luonnon eri elementit ympäröivät kauniisti näitä moderneja rakennuksia, joiden suuret näyttävät olohuoneen ikkunat päästävät luonnonvalon tulvimaan korkeisiin huoneisiin. Ilmansuunnat ovat täydelliset, sillä huoneistojen takapihat sijoittuvat joko etelään tai länteen. Valoisuus ja väljyys yhdessä rakennusten arkkitehtuurin kanssa tuovat tyylikkyyttä ja luksusta arjen keskelle. Sijainti on ihanteellinen lapsiperheelle koulun, päiväkodin ja kaupan ollessa lähettyvillä. Myös alueen uusi leikkipuisto ja urheilukentät mahdollistavat monipuolisten aktiviteettien harrastamisen oman kodin lähettyvillä. Lisäksi taloyhtiön pihapiiriin tulee leikki- ja oleskelualue perheen pienimpiä ajatellen. Leikki- ja harrastusvälineet säilytät omassa varastossa huoneiston sisäänkäynnin yhteydessä. Polkupyörille puolestaan löytyy paikat taloyhtiön yhteisestä pyörävarastosta. Varaa kiireetön esittelyaika Sp-Kodin välittäjältä ja pyydä rohkeasti rahoitusta Säästöpankistamme!
Nästa visning
31.7.2024 kl. 18:00-18:30Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 21881051
- Läge
- Pirtinkaari 24, 70820 Kuopio
- Typ
- rivitalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 5h+kt+s
- Antal rum
- 5 Rum
- Boendeytans areal
- 109 m²
- Total areal
- 109 m²
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- År av konstruktion
- 2023
- Färdigställandeår
- 2023
- Blir ledigt
- heti (uudiskohde)
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 113 078,00 €
- Velkaosuus
- 194 892,00 €
- Skuldfritt pris
- 307 970,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 2 825,41 €/m²
Kohde on yhtiölainoitettu. Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Vastikkeet
- Skötselvederlag
- 436,00 €/kk
- Finansieringsvederlag
- 1 466,05 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 1 902,05 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Yhtiölainan takaisinmaksuaika on 2+20 vuotta. Viitekorkona on 12 kk euribor + 2,20%, vähintään marginaali. Viitekoron muutokset vaikuttavat rahoitusvastikkeen määrään.
Muut maksut
- Typ av vattenavgift
- oma mittari
- Parkeringsavgift
- 24,00 €/kk
Ytterligare information om bostaden
- Balkongens väderstreck
- etelä
- I bostaden ingår
- parveke, oma sauna, kaapeli-tv, kulku suoraan ulos
- Energiklass
- B2018
- Allmänt skick
- uusi
- Värmesystem
- kaukolämpö
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu, muu
- Taktyp
- Pulpettikatto
- Takmaterial
- Bitumikate
- Vardagsrumsgolv
- vinyyli
- Vardagsrumsväggar
- maalattu
- Köksgolv
- vinyyli
- Köksväggar
- maalattu
- Köksutrustning
- liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone
- Kylskåp och frys
- jääkaappi, pakastin
- Antal sovrum
- 4
- Sovrumsgolv
- vinyyli
- Sovrumsvägg
- maalattu
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsutrustning
- pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, kylpyhuonekaapisto
- Toalettgolv
- laatta
- Toalettväggar
- maalattu
- Bastugolv
- laatta
- Typ av bastuugn
- sähkökiuas
- Grovköksutrustning
- pesukoneliitäntä
- Beskrivning av förvaringsutrymmena
- Huoneistokohtainen varasto sisäänkäynnin vieressä
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 5577 m²
- Ägande av tomten
- vuokrattu
- Uthyrare av tomten
- Kuopion kaupunki
- Tomthyra
- 12 154,00 €/vuosi
- Tomtens hyrestid
- 31.12.2060
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Planläggningsuppgifter om bolagets tomt
- Kuopion kaupunki
Husbolag
- Husbolagets namn
- Asunto Oy Selene
- Disponentens kontaktuppgifter
- Oiva Isännöinti / Keijo Tanskanen
- Till husbolaget hör
- urheiluvälinevarasto
- Husbolagets bilplatser
- Parkkipaikkoja: 3
- Antal bilplatser
- 19
- Uppgifter om husbolagets parkeringsplatser
- Jokaiselle 1 katospaikka. Vieraspaikkoja 3, joista yksi LE/vieras.
Länkar till ytterligare information
![](/wp-content/uploads/2023/05/Hanna-Timonen-480x640.jpg)
Hanna Timonen
Försäljningsförhandlare, KiAT
Sp-Koti | Kallaveden Kiinteistöasiantuntijat Oy LKV, 2617334-8
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/26545/4093012/1680107028416-43405.jpg)
Pirtinkaari 24
252 350 €
83 m²
Suomi Kuopio Pirtti
rivitalo 2023 3h+kt+s
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/26545/4176430/1710334173558-4816.jpg)
Julkulanniementie 19
148 000 €
116 m²
Suomi Kuopio Julkula
omakotitalo 1980 4h+k+s+at