Till innehållet

Munkkionkuja 6

Finland, Turku, Itäharju

Höghus 2012 , 2h, k, s, p

Byggd
2012
Ytarea
50,5 m²
Skuldfritt pris
169 000 €

Beskrivning av objektet

Saunallinen kaksio, jossa iso lasitettu parveke! Vuonna 2012 valmistunut asunto sijaitsee kulkuyhteyksien kannalta erinomaisessa paikassa. Turun keskusta odottaa vain muutaman kilometrin päässä ja kulkeminen sinne onnistuu vaivattomasti myös julkisilla kulkuvälineillä tai pyörällä. Lisäksi lähin kauppa Itäharjun Prisma on vain kävelymatkan etäisyydellä ja Skanssinkin monipuolisten palvelujen äärelle pääsee muutamassa minuutissa. Lähiympäristö ihastuttaa myös vehreydellään ja heti ulko-oven jälkeen voi lähteä nauttimaan viihtyisistä ulkoilureiteistä, puistoista sekä pienestä metsiköstä. Kupittaan ja Itäharjun kehittyvät alueet ovat myös lähellä ja ne kuuluvat Turun kärkihankkeisiin, joilla kaupungin vetovoimaa kasvatetaan. Hankkeiden tarkoituksena on muun muassa yhdistää kaupunginosat toisiinsa, mikä helpottaa liikkumista ja lisää lähialueen palveluja sekä opiskelu- ja työpaikkoja. Tämän kulmahuoneiston ikkunat avautuvat kahteen suuntaan, mikä tuo rauhaa ja korostaa asunnon valoisuutta. Tilavan olohuoneen ja avokeittiön yhdistelmä muodostaa asunnon sydämen ja tekee pohjaratkaisusta toimivan. Hienon keittiön varustelu vastaa täysin nykypäivän vaatimuksiin ja keittiön ikkunasta on viihtyisä, puistoinen maisema Jaaninojan suuntaan. Olohuoneesta on kulku koko asunnon levyiselle lasitetulle parvekkeelle, joka on aurinkoisesti lounaan suuntaan. Makuuhuoneessa on liukuovikaapisto ja lisää säilytystilaa löytyy eteisen peililiukuovikaapistosta sekä kellarin häkkivarastosta. Moderni kylpyhuone helpottaa arjen askareita ja siellä on paikka myös pesutornille. Oman saunan löylyt kutsuvat rentoutumaan pitkän päivän päätteeksi. Asunnon yhteydessä on mahdollista ostaa erillisenä osakkeena oleva autohallipaikka, joka on saman kerrostalon kellarikerroksessa. Autohallin nosto-ovi on kauko-ohjattava ja sisäkautta pääsee suoraan rappukäytävään, mikä tuo pientä arjen luksusta. Autohallipaikan velaton hintapyyntö on 12 000,00 €. Asunto ja autohallipaikka ovat tällä hetkellä vuokrattu toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella, mutta vapautumisesta saa lisätietoja välittäjältä. Asunto Oy Turun Munkkionpuisto I on tosiaan vuonna 2012 valmistunut taloyhtiö, johon kuuluu yksi asuinrakennus, jossa on 22 asuntoa. Erilaisia huolto- ja kunnossapitotöitä on tehty aktiivisesti heti alusta alkaen, mikä kertoo siitä, että taloyhtiöstä halutaan pitää hyvää huolta. Isommista remonteista ei kuitenkaan tarvitse murehtia vielä pitkään aikaan, joten taloyhtiö tarjoaa asukkailleen mukavaa ja huoletonta asumista. Asuntoa esitellään vain yksityisesittelyin, joten ota yhteyttä ja mennään yhdessä katsomaan tätä kotia paikan päälle! Myynti ja lisätiedot: Joni Tapio Kiinteistönvälittäjä LKV 044 551 9911 joni.tapio@spkoti.fi Sp-Koti Turku

Grundläggande information

Fastighetsnummer
80533199
Objekttyp
Höghus
Ägandeform
Egen
Lägenhetsbeskrivning
2h, k, s, p
Antal rum
2
Gatuadress
Munkkionkuja 6
Trapphus
A
Våningsnummer
1
Våningar
3
Distrikt/By
Itäharju
Postnummer
20520
Stad
Turku
Kommun/stad
Turku
Län
Varsinais-Suomi
Land
Finland
Färdigställandeår
2012
Driftsättningsår
2012
Skick
Bra
Boarea
50,5 m²
Total yta
50,5 m²
Areabas
Enligt bolagsordningen
Fastigheten är frigiven
Annat villkor
Ytterligare information om tillgänglighet
Vuokra on 690,00 €/kk ja autohallipaikka 50,00 €/kk. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan.
Fastigheten säljs som uthyrd
Ja
Återköpsrätt för företaget
Nej
Inlösenrätt för aktieägare
Nej

Priser och kostnader

Pris information

Försäljningspris
169 000 €
Skuldfritt pris
169 000 €

Vederlag

Underhållsavgift
252,50 € / månad
Bolagsvederlag totalt
252,50 € / månad
Vattenavgift
Vattenavgiftsförskott 21 €/mån./person (Förskott, utjämning enligt förbrukning)

Ytterligare information om egendomen

Balkong
Ja
Balkongtyp
Inglasad
Balkongens kompassriktning
Sydväst
Lägenheten har bastu
Ja
Ytterligare information om förvaringsutrymmen
Eteisessä ja makuuhuoneessa peililiukuovikaapistot ja kellarissa häkkivarasto.
Fastigheten är ansluten till ett datanätverk
Ja
Taktyp
Pulpettak
Takmaterial
Plåt
Carportar
13 st.
Parkeringar på gården
5 st.
Garageparkeringar
6 st.
Energiklass
B2018
Giltighetsperiod för energicertifikat
21.03.2033
Reparationer/renoveringar som gjorts på byggnaden
2025: Esteettömyyden parantaminen (oviautomatiikka) 2024: Autohallin nosto-oven ulkopuolisen hätäseis-katkaisijan uusiminen, palovaroittimien vaihto huoneistoihin ja sulanapitokaapelin asentaminen pääoven eteen vasempaan reunaan 2023: Väestösuojatilojen ja -välineistön päivittäminen 2022: Pihaa reunustavien pensaiden alas leikkaus ja riippupihlajien hoitoleikkaus, porraskäytävän valojen muuttaminen liiketunnistimella toimiviksi, ilmastointikanavat puhdistettu 2021: Kameravalvonta
Kända kommande reparationer/renoveringar
2026: Julkisivujen puuosien (seinät 3.krs ja räystään aluslaudoitukset) uusintamaalaus, katon silmämääräinen tarkastus 2027: Kellarin käytävän seinien levyjen saumojen kittaus ja maalaus 2030: IV kanavien puhdistus
Uppvärmningssystem
Fjärrvärme
Har annonsen ett energicertifikat?
Ja
Hiss
Ja
Fastighetsunderhåll
Servicebolag

Tomt och planläggning

Tomtägande
Egen
Tomtens totala yta
3 663 m²
Ytterligare information om tomten
Tontti on jaettu hallinnanjakosopimuksella kahteen hallintoalueeseen. Taloyhtiö hallitsee yhtiöjärjestykseen liitetyn hallinnanjakosopimuksen mukaista aluetta sekä omistaa ja hallitsee tällä alueella sijaitsevaa asuinrakennusta A sekä rakennus A:n vierellä olevaa autokatosrakennusta.
Zonindelning
Detaljplan
Ytterligare information om zonindelning
Turun kaupunki

Utrymmen och material

Köksbeskrivning
Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin ja astianpesukone. Lattia parkettia ja seinät maalattu.
Beskrivning av sovrum
1 kpl. Lattia parkettia ja seinät maalattu sekä tapetoitu.
Vardagsrumsbeskrivning
Lattia parkettia ja seinät maalattu sekä tapetoitu.
Beskrivning av badrum
Suihku, wc-istuin, peili- ja allaskaappi, pesukoneliitäntä sekä lattialämmitys. Lattia ja seinät laattaa.
Beskrivning av bastu
Sähkökiuas. Lattia laattaa ja seinät paneloitu.
Beskrivning av andra utrymmen
Eteinen, jossa vinyylikorkkilattia.
Byggnads- och ytmaterial
Betong

Husbolag

Bostadsrättsföreningens namn
Asunto Oy Turun Munkkionpuisto I
Fastighetsförvaltarens namn
Tania Hosio
Fastighetsförvaltarens kontor
Suomen Kiinteistöhallinta Oy / Kiinteistötahkola Turku
Disponentens postnummer
20540
Disponentens stad
Turku
Disponentens adress
Kuralankatu 2
Telefonnummer
0207480021
E-post
tania.hosio@kiinteistotahkola.fi
Ytterligare information om fastighetsskötsel
Domino Kiinteistöpalvelut Oy
Lägenheter
22
Bostadsrättsföreningen har
Kabel-tv, skyddsrum och sportutrustningsförråd
Ytterligare information om byggnadens parkeringsplatser
Osakashallinnassa 6 autohallipaikkaa, 13 autokatospaikkaa sekä 2 pihapaikkaa. Yhtiön hallinnassa 2 vieraspaikkaa ja yksi invapaikka. Mahdollisuus ostaa erillisenä osakkeena oleva autohallipaikka nro 4. Autohallipaikan velaton hintapyyntö 12 000,00 € ja autohallipaikan hoitovastike on 17,50 €/kk.
Bastu i byggnaden
Nej

Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken

Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.

Be om låneoffert

Den information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.

Är du intresserad av detta objekt?

Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.

*” anger obligatoriska fält

Detta fält används för valideringsändamål och ska lämnas oförändrat.
JAG VILL BLI KONTAKTAD
Detta fält är dolt när formuläret visas
Detta fält är dolt när formuläret visas
Detta fält är dolt när formuläret visas

Andra objekt