Beskrivning av objektet
Tervetuloa tutustumaan tähän kodikkaaseen, vuonna 1984 valmistuneeseen paritalokotiin. Asuntoon on mm. uusittu keittiö vuonna 2015. Tuolloin uusittu myös kaikki kodinkoneet. Toimiva ja hyvin suunniteltu pohjaratkaisu tekee tilojen käytöstä kätevää ja mukavaa. Olohuoneesta käynti terassialueelle, jossa Novitekin ulkoporeamme. Ammeeseen suoritettu huolto vuonna 2023, tuolloin vaihdettu kaikki sisusosat. Takapihalla on myös runsaasti tilaa puutarhanhoitoon ja ulkoiluun. Kirsikkana tähän kakkuun kuuluu myös noin 16 m2 valoisa ja avara autotalli. Kodin varusteluun kuuluu myös varaava takka ja juuri asennettu ilmalämpöpumppu. As Oy Tinamäenrinne on kahden paritalon kokonaisuus omalla 2680 m2 tontilla. Rakennusten kunnosta on pidetty hyvää huolta ja hoitovastike maltillinen. Vesimaksu on mennyt kulutuksen mukaan. Loistava sijainti! Keskustan kaikki palvelut kävelymatkan päässä, mukaanlukien useita ravintoloita, kauppoja, terveyskeskus, kuntosaleja, jäähalli, keilahalli ja elokuvateatteri. Juna-asemalle matkaa noin 1,5 km:n verran, kävellen aikaa menee asemalle n. 20 min ja autolla vain 3 min. Lahden moottoritien liittymään on matkaa vajaa 5 km, josta on nopea ajella Helsinkiin ja Lahteen. Tämä koti huokuu lämpöä ja viihtyisyyttä, mikä tekee siitä täydellisen paikan rentoutumiseen ja perheen yhdessäoloon. Tätä kotia esittelemme ainoastaan yksityisnäytöin, joten otathan rohkeasti yhteyttä, niin varataan oma esittelysi. Tervetuloa tutustumaan! Lisätiedot ja esittelyt: Sp-Koti, Hanna-Kaisa Malmberg puh. 045 168 9699 (myös WhatsApp) hanna-kaisa.malmberg@spkoti.fi Facebook: @hkmalmberg Instagram: hanna_kaisa.malmberg
Grundläggande information
- Destinationsnummer
- 20880236
- Läge
- Tinamäentie 28 B, 04600 Mäntsälä
- Typ
- paritalo
- Ägandeform
- oma
- Lägenhetsbeskrivning
- 4h+k+s
- Antal rum
- 4 Rum
- Boendeytans areal
- 89.5 m²
- Total areal
- 89.5 m²
- Ytterligare information om ytan
- Puolilämmin autotalli noin 16,8 m2 ja varasto noin 7,5 m2.
- Antal våningar
- 1
- Antal boendevåningar
- 1
- År av konstruktion
- 1984
- Färdigställandeår
- 1984
- Blir ledigt
- sopimuksen mukaan
Priser och kostnader
Hintatiedot
- Säljande pris
- 185 000,00 €
- Skuldfritt pris
- 185 000,00 €
- Pris per kvadratmeter
- 2 067,04 €/m²
Vastikkeet
- Skötselvederlag
- 215,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 215,00 €/kk
Muut maksut
- Typ av vattenavgift
- oma mittari
- Mer information om avgifter
- Sähkönkulutus ollut vuonna 2021 13300 kWh vuonna 2022 13900 kWh vuonna 2023 21000 kWh Vuoden 2023 kulutuksen korotus selittyy perheeseen hankitulla sähköautolla sekä poreammeella.
Ytterligare information om bostaden
- I bostaden ingår
- oma sauna
- Mer information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, verhotangot, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu
- Parkering
- autotalli
- Användning av förråd
- muu erillinen varasto myyjän käytössä
- Energicertifikat
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Allmänt skick
- hyvä
- Mer information om skick
- Asunnon kaikki seinäpinnat tasoitettu ja maalattu 2016 sekä osaan tiloja uusittu sisäkatot.
- Värmesystem
- sähkö
- Eldstad
- takka, muu
- Övrig beskrivning av eldstaden
- Takka osakkaan vastuulla
- Utförda renoveringar
- keittiö 2015 wc-istuin 2019 suihkuseinä 2019 keittiönhana 2023
Utrymmen och material
- Byggnads- och ytmaterial
- puu, tiili
- Taktyp
- Harjakatto
- Takmaterial
- Tiilikate
- Vardagsrumsgolv
- laminaatti
- Vardagsrumsväggar
- maalattu
- Beskrivning av köket
- Keittiö uusittu 2015, tuolloin uusittu myös kaikki kodinkoneet.
- Köksnivåer
- laminaatti
- Köksgolv
- laatta
- Köksväggar
- maalattu
- Köksutrustning
- astianpesukone, liesituuletin / suodatin
- Spis
- induktio
- Kylskåp och frys
- jääkaappi, pakastin
- Antal sovrum
- 3
- Sovrumsgolv
- laminaatti
- Sovrumsvägg
- maalattu
- Badrumsgolv
- laatta
- Badrumsväggar
- kaakeli
- Badrumsutrustning
- suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, suihku
- Toalettgolv
- laatta
- Toalettväggar
- maalattu, puolipaneeli
- Toalettutrustning
- bidee-suihku
- Antal toaletter
- 1
- Bastugolv
- laatta
- Bastuväggar
- puu
- Typ av bastuugn
- sähkökiuas
- Beskrivning av förvaringsutrymmena
- Puolilämmin varasto noin 7,5 m2.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Poreamme (Novitek), huollettu 2023, jolloin vaihdettu kaikki sisuskalut.
Tomt och planläggning
- Tomtens storlek
- 2823 m²
- Ägande av tomten
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Planläggningsuppgifter om bolagets tomt
- Mäntsälän kunta p. (019) 264 5000
Husbolag
- Husbolagets namn
- As Oy Tinamäenrinne
- Disponentens kontaktuppgifter
- Isännöitsijä Sanna Huuhtanen Tinamäentie 28, 04600 Mäntsälä
- Underhåll
- asukkaat
- Till husbolaget hör
- kaapeli-tv
- Husbolagets garage
- 4
- Utförda renoveringar
- - Pattereita uusittu 2010-2021 - Roskakatos uusittu 2010 - Kattoremontti 2009 - Päävesimittari vaihdettu 2009 - Ulko-ovet vaihdettu 2008 - Rännit ja salaojat uusittu 2005 - A2 wc:n ja pesuhuoneen putket uusittu 2004 - B4:n putket uusittu 2004
- Kommande renoveringar
- Käynnistettävien toimenpiteiden suunnittelusta, toteutuksesta ja rahoituksesta päätetään yhtiökokouksessa erikseen. Palovaroittimien vaihto 2024 IV-kanaviston puhdistus 2024 Yläpohjan lisäeristyksen tarveselvitys 2024 Käyttövesiputket 2027 Puuosien maalauksia tarvittaessa Vesivaraajat tarpeen mukaan
- Beslut om renoveringar
- Ei päätettyjä remontteja
Tjänster och trafikförbindelser
- Tjänster
- K-Citymarket Mäntsälä noin 700 m S-Market Mäntsälä noin 950 m Lidl Mäntsälä noin 2,3 km Terveysasema noin 1,5 km
- Transporter
- Juna-asema noin 1,5 km Bussi pysäkki noin 700 m
- Skolor
- Hepolan koulu noin 1 km Kirkonkylän koulu noin 1,4 km Lukio noin 1,1 km
- Daghem
- Norlandia Saaga noin 750 m Englanninkielinen Montessorileikkikoulu noin 1,6 km Pilke liikuntapäiväkoti Voltti noin 1,2 km Päiväkoti Omenapuu noin 1,4 km
Hanna-Kaisa Malmberg
Fastighetsmäklare AFM, KiLAT, KED, delägare
Sp-Koti | Jannen Koti Oy LKV, 2892708-6
Lån för våra objekt smidigt via Sparbanken
Ansök om bostadslån hos Sparbanken utan nätbankskoder genom att fylla i e-ansökan om bostadslån.
Be om låneoffertDen information som låneräknaren ger är riktgivande. Observera att uppgifterna om ditt slutliga lån kan avvika något från räknarens uppgifter.
Är du intresserad av detta objekt?
Fråga om mer information om detta objekt, bok en visningstid eller be mig om ett värderingsbesök i ditt eget hem.
”*” anger obligatoriska fält
Andra objekt
Eikankuja 3 as. 1
169 000 €
76 m²
Suomi Mäntsälä Hyökännummi, Kellokoski
paritalo 1987 3h+k+kph+s
Pälvitie 1
398 000 €
133 m²
Suomi Kerava Kuusisaari
omakotitalo 2005 5h+k+kph+s+khh+2wc